Coming of age is not about who you meet, it's 'bout the people who leave you behind. -Milow

Totaalisen randomissa järjestyksessä muistoja ihmisistä, joiden kanssa tiet kohtasi ja joita ei unohda koskaan.




















Kiitos. Merci. Thank you.

Let's freeze the moment, because we're going down. Tomorrow you'll be gone. -Milow

Eilen oli tosi vaikee päivä poikien kanssa. Molemmat purki frustraationsa toisiinsa ja voi sitä huutoa ja hepulien määrää... Mutta Vili teki tyylikkään videon musta, jossa se kertoo, kuinka paljon se musta välittää... ;)



Illalla näin mun kaverit viimestä kertaa. Nää viimeset kerrat on ihan kauheita. Viimenen Starbucks, viimesen kerran bussilla kaupunkiin ja takas, viimesen kerran halaa kavereita, viimesen kerran nauretaan yhessä, viimenen viikonloppu, viimenen teatterikurssi... Vaikka tietää, että Suomessa on sitten paljon tekemistä ja ystäviä, on vaikeeta silti päästää menemään kaikesta täällä. Kuitenkin on ollut niin mukava vuosi takana ja koettu näiden ihmisten kanssa kaikenlaista. On todella vaikeaa halata/poskisuukottaa jotain ihanaa ihmistä ja sanoa, että 'nähdään pian', vaikkei varmaan enää koskaan nähdä. 'Nähdään pian' on kuitenkin niin paljon parempi kuin 'näkemiin'. Olisin varmaan alkanut vollottaa, jos oltaisi sanottu niin kavereiden kanssa.

Ja muutenkin tulee kyllä ikävä tätä kaikkea. Vaikka raahaankin kaikkia sveitsiläisiä juttuja mukanani ja Arimo saa opetella syömään fondueta (koska sitä on nyt neljä pussia ostettu... :D), kyllä tänne oikeasti jää pala sydäntä. Toivottavasti elämäntilanne on joskus sellanen, että voi tulla tänne takaisin.

Tänään siis me lähdetään Italiaan, kun pojat tulee koulusta ja tullaan maanantaina takaisin. Eli blogi on sen aikaa jäässä.

Hauskaa viimeistä viikonloppua kaikille! :)

Elle panique à l’idée d’en faire trop, de vieillir prématurément. -Olivia Ruiz

On muuten kotiinlähtö vaikeeta. Tai ei oikeastaan se lähtö, mutta kaikki jutut jotka menee sen takia jotenkin hassusti...

1. Tavarat, joita tarvitsee, muttei niin palavasti, ettei voisi elää niitä ilman viikkoa
Mun hiiri on sanomassa itseään irti. Se tökkii ja lopettaa toimimisen ja kun sen ottaa irti ja laittaa takaisin, Windows ei muka tunnista sitä. Mun meikkivoide on liian vaalea, koska oon ruskettunu, niin näytän typerältä, kun on naama asteen vaaleempi kuin kaula. Hoitoaine on loppumaisillaan, ehkä siitä riittää vielä huomisaamuksi. Kenkätilanne on ollut järkyttävä jo jotain kaksi kuukautta. Mulla on vaan kahdet ikivanhat shortsit. Lista on loputon. 'Mut jos mä nyt ostan tän, niin se lisää taas mun matkalaukun painoa...' Kidun siis ja valitan itselleni tästä.

2. Sairas määrä kaikenlaista purkkia ja putelia, joissa on vielä puolet jäljellä tai ainakin pohjat, muttei niitä voi Suomeen raahata, koska taas painais matkalaukku liikaa
Hiuslakkaa, naamanpesumömmöjä, käsirasvaa, vartalovoidetta, auringonhattu-uutetta... Mistä naisille ees kertyy tätä kaikkea??

3. Dilemma asioista, joita tietää tarvitsevansa vielä kotona, mutta sitten ne ei ole niin kalliita, että menisi vararikkoon, jos ostaisi kaikkia uudet. Ja tuntuu turhalta raahata jotain mitätöntä kotiin täältä saakka, mutta sitten tuntuu, että tuhlaa luontoa, jos viskaa ne edelliset menemään ja ostaa vaan kaikkia samanlaiset Suomesta.

4. Kaikki syötävät/juotavat tuliaiset, joita olen ostanu. Vähänkö ruoka painaa sairaasti!
Kirsikkaviinaa, fondueta, Gruyereä, laadukasta Dijonin sinappia... Haluisin sairaasti ostaa myös minttumehua (saatais juoda Annukan kanssa taas suuvettä ^^), mutta sekin painaa niin tajusti...

5. Miljoona vaatekappaletta, joilla aikoo kitkuttaa vielä viikon (vaikka ne onkin ihan järkyttävässä kunnossa) ja sitten heittää ne kierrätykseen.

Ehkä pitäis vaan päästä yli tästä mummomaisesta 'ehkä mä tartten tätä sit viiden vuoden päästä' -asenteesta ja viskata reilummin menemään kaikkea. Varsinkin kun mulla on kotona kaikkea tätä tavaraa varmaan tuplamäärä muutenkin...

Hieno tunne, kun pitää ajatella elämänsä kiloissa. Pitäisi ehkä huomenna herätä ajoissa ja lykätä kaikki tavarat kassiin ja katsoa, paljonko ne painaa. Ja sitten lähettää ehkä jotain, jos menee liikakiloiksi. Tai vaan luopua niistä pyjamanhousuista, joita on käyttäny jo kolme vuotta...

EDIT: Muuten punnitsin kaiken. Ei ole kyllä kaikki vielä matkalaukussa ja se painaa jo 30 kiloa. Taitaa jäädä minttumehut kaupan hyllylle... :D

So isn't it ironic, dont you think? -Alanis Morissette

Totesin, että japanilaiset tv-sarjat ei sovi mulle. Hiton Jetro. Se on tartuttanu muhun jonkun ihmeen japani-ihkutuksen, joka on tarttuvampi kuin itse sikainfluenssa. Oon kattonu kahdessa illassa jo 7 jaksoa jotain Akai Ito -nimistä sarjaa. Onneks on enää 4 jaksoa jäljellä, niin voin taas kohta mennä ihmisten aikoihin nukkumaan. Ei ole helppoa.

Tänään oli fete des voisins. Ja tutustuin naapurintyttöön, joka on mun ikänen, saksalainen, osaa englantia, on ihan samanhenkinen kuin minä, asuu samalla tiellä surkeiden bussiyhteyksien alueella ja tosi kiva. Juuri mun tuurilla tapasin sen viikkoa ennen mun lähtöä. En ollut edes koskaan nähny sellasta tyttöä! Ja se on asunu täällä jo kaks vuotta. Taas ei tiedä, että itkeä vai nauraa itselleen... No, onpas sitten seuraavalla au pairilla kaveri tiedossa. :)

Jeps. Sellasta. Huomenna on sählinkiä vaikka muille jakaa. Vilin kaverin synttäreitä, kaupassakäyntiä, jääkiekkoharkkoja, muuraria, uima-altaan korjaajaa, teatteri-illallista (ainiin, pitää leipoa sinne, voihan kökkeli)... Ja tiedossa sellaset huikeat 6 tuntia unta! Jiihaaaa!!

Nyt siis sänkyyn. :) Hyviä öitä!

Vain yksi yksityiskohta voi jäädä mieleen, jäädä mieleen koko elämästä. Jokin valkea hehku päivän jo mentyä, jokin katse kumppanin. -CMX

Kolme asiaa, joita kaipaan Suomessa:

1. Sitä, kun me Arimon kanssa juodaan Presidenttiä niiden pihakeinussa ja jutellaan. Mulla on ihan tajuton ikävä mun ja Arimon rutiineja. Sitä, kun herää toisen vierestä toisen hymyyn viikonloppuaamuna, nuuskuttaa toisen pyjamaa, kattotaa jotain supersöpöä romanttista komediaa Arimon huoneessa, syö pakettijäätelöä, ihanat iltapalat Arimolla...

2. Sitä, kun ollaan perheen kanssa saunasta jäähyllä meidän terassilla ja jutellaan. Meillä on täysin ihmeellinen ja typerä huumorintaju, johon kuuluu paljon lainauksia elokuvista, jotka ollaan nähty miljoonia kertoja. Emmauksen tiellä, Kuningasjätkä, Kalteva torni, Uuno Turhapurot, Disneyt...

3. Sitä, kun me mennään mun, Annukan tai Iitun luo, saunotaan tai tehään jotain ruokaa ja puhutaan kaikkea. Kaikkea sitä juoruumista ja p*skanjauhantaa, mitä täällä ei tehdä. Mä aina hypetän täällä mun kavereille illallisten parhautta jonkun luona, muttei nää juntit täällä tajua. Kaikki tahtoo baariin. :(


Kolme asiaa, joita tulen kaipaamaan Sveitsissä: (okei, tän perheen lisäksi siis)

1. Sitä, kuinka me illalla aina syödään yhdessä ja jutellaan millon mistäkin. Varsinkin tulee ikävä sitä, kun syödään fondueta. Siinä on oikeesti sellanen yhteenkuuluvuuden tunne, kun syö samasta laarista sulanutta juustoa ja juo hyvää valkoviiniä.

2. Sitä, kuinka minne vain meneekin, näkee vuoret. Ne saa mut aina hyvälle tuulelle. Ne on niin kauniita. Jura on mun suosikki, en vaan voi sille mitään, mutta kun se näkyy meidän takapihalta niin täydellisesti.

3. Allanin ja Vilin hymyjä. Ne on niin sulosia, kun ne hymyilee. Allan sillon, kun me leikitään ennen musiikkikoulua pihalla ja Vili sillon, kun se on keksinyt jonkun ärsyttävän jutun, jolla suututtaa mua tahalleen. ^^ Ja vähänkö tulee ikävä niiden juonia ja kepposia!

Tiiän, että nyt nää kaikki tuntuu niin pieniltä jutuilta, mutta silti niitä ikävöi. Ja tää lista oli tylsä ja muokkasin tätä sata kertaa, koska päätin tehdä tästä vähän spesifisemmän. Tässä on nyt sitten pari tosi lauramaista juttua. :)

Mitä tehdä siis, kun tietää, että tarina on lopuillaan? -CMX

Täällä on viljapellot jo tännäkösiä. :)

Nyt on kyllä tullut sellasta skeidaa viime aikoina kirjotettua, että pakko vähän skarpata.

Enää on jäljellä 7 työpäivää. Ja 2 vapaapäivää. Sitten on keskiviikko 3.6. ja lähden takaisin kotiin. Vieläkään ei ole kaikki tuliaiset ostettu. Miten muka joku juusto, jota on kypsytetty ikuisuus, säilyy syömäkelpoisena vaan pari viikkoa? Järjetöntä. Pitää siis ostaa viimeset tuliaiset ens viikolla ennen lähtöä, niin säilyy Gruyère syömäkelposena kotiin saakka. :P

Ajattelin raahata varmaan tänään matkalaukun tänne mun huoneeseen ja alkaa pikkuhiljaa siirtelemään tavaroita sitä kohti. Kauheesti on kaikkea turhaa, mikä makaa laatikoissa (on maannut kuukausia), niin voisi tuntea olonsa paremmaksi, kun nostelee ne laukkuun. Tai jotain.

Tänään oli ihan tajuttoman kuuma. Oli 33 astetta varjossa meidän mittarin mukaan. Luin Kvantitatiivista analyysiä ja meinasin tukehtua tonne ulos. (Sen kirjan alku on muuten tavattoman tylsä, pitkän matikan pikakertaus oudolla tavalla. Mä rakastan matikkaa, mut kuinka siitä on saatukin noin tylsää leipätekstiä kirjotettua?) Oli pakko käydä suihkussa päivätauon lopussa, uin omassa hiessäni. Ja olkaa hyvä tästä yksityiskohdasta. :P

Öh, kysykää jotain, niin voisin kirjottaa jotain järkevää. Tekisi mieli vaan kirjottaa paasaamista kotiinlähdön outoudesta, mutta tässä on vielä 9 päivää aikaa paasata siitä. Ja himo varmaan kasvaa päivä päivältä, että jätetään myöhemmäksi.

Jospas menisin kaivelemaan sen matkalaukun jostain kellarin uumenista. Ja nostaisin sinne yhden parin sukkia, niin voisin tuntea oloni hyväksi. ;)

Päivät ne vaan tulee ja menee läpi korvien sunnuntait. -Olavi Uusivirta

Huomasin just kyllä ottaneeni niin hienoja kuvia Grenoblesta, ettei mitään järkeä. Eiliseltäkin jopa yks kuva kakkukaupasta ja sumeita kuvia junan ikkunasta. Hurray Lauran kuvaustaidoille!

Kävin siis kaverini kanssa Grenoblessa. Lähdin sinne eilen aamulla ja tulin äsken kotiin (koska jouduin kävellä taas, me <3 telebus forever). Eilen kierreltiin, shopattiin ja tavattiin Anne-Marin kavereita. Ja tänään tehtiin aika pitkälti samaa, mutta käytiin myös kattomassa Grenoblea ylhäältä käsin Bastillesta.

Tässä siis taas kuvia. Niitä vähäisiä, jotka on järkeviä niistä vähistä, jotka otin.


Mentiin siis sellasella pallohissillä vuoren päälle kattomaan Grenoblea ylhäältäpäin.


Tämä on sitten toiseen suuntaan.


Hieno turistipose. :)

Ja tässä istutaan tänään junassa ja ootetaan, että lähdettäisiin.

Informatiivisin matkakertomus ever.

Huomenna starttaa viimeinen kokonainen viikko. Joka päivä on kaikenlaista härdelliä. Naapurien juhlaa, teatterikurssin illallista, Sarkun työmatkaa, Vilin harrastusmuutoksia, Italian reissua... Katellaan, miten tästä selvitään. Mutta on kyllä kivaa, että on kerrankin ohjelmaa! Ei tartte kotona pyöritellä peukaloita vikoja päiviä. :)

En helminauhaa tahdo sadun kaukomaan, mä vain jos voisin rauhaan ikuiseen tän maailman tuudittaa. -Keisarikunta

(On muuten ihan hitti biisi tuo. Popitin sitä koko aamun. Ja tätä. Ja tätä. Ja tätä...)

Mä olin tänään PYn kanssa lentämässä pienlentokoneella. Tai jollain. Avion se on ranskaksi, eli lentokone se on. Oliko vähän hienoa. Näky Jura ja Rhone ylhäältäpäin. Oli ehkä hienoimmat maisemat koskaan! ^^


Kuvakollaasi siitä siis.

Tätä konetta PY opettelee lentämään. Ja siinä PY tarkistaa, että kone on lentokunnossa.

Bellegarden lentokentällä siis.





Koska video kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa... (Kauhea kohina sitten tulee siitä lentokoneesta, eli olkaa varuillanne.) Tämä on siis otettu, kun PY tekee ympyrän lentokoneella. Eli kääntyy siis. Tai jotain...

Rhône

Jura

Peltoja ja jonkun hieno varjo. Taiteellinen, vai mitä?

Tässä siis PY ja sen lennonopettaja.

Kohta pitää suunnata sänkyyn, koska huomenna aion mennä ostamaan Genevestä tuliaiset ja viimeset shoppailut, käydä kasvohoidossa, tavata kavereita ja mennä illalla tapaamaan yhen kaverin vanhempia.

I wanna live where the sun comes out. -Coldplay

Oon nyt pitäny pari päivää taukoa, kun en ole keksinyt mitään järkevää kirjotettavaa.

Nyt on siis tasan kaksi viikkoa jäljellä. Tai oikeastaan, tasan kahden viikon päästä tällä kellonlyömällä istun todennäköisesti Arimon vieressä autossa matkalla kotiin Hki-Vantaan lentokentältä. ^^



Käytiin tänään kolmen Suomi-koulun äidin kanssa Bois de la Batiessa. Me seikkailtiin sinne Vilin ja Allanin kanssa (käytiin melkein Carougessa ja ties missä, kun etittiin sitä). Oltiin siellä melkein neljä tuntia. Sen jälkeen sitten käytiin jäätelöllä (autoon meinas tukehtua!) ja kerettiin kotiin Vilin paperitöiden alkamista ennen. Allania pisti ampiainen jalkapohjaan, kun me kykittiin tuolla nurtsilla keräämässä ötököitä. Tyypillistä... Mutta onneksi se ei ole allerginen, mutta paha ääni lähtee pojasta. :/ Eli ei onneksi sattunut mitään. Mä vaan oon tietääkseni itse allerginen ampparinpistoksille, joten meinasin jo, että tulee lääkärikeikka ja soitin Sarkulle. Sitten me seikkailtiin Vilin kanssa Meyrinissä ettimässä sen harrastuspaikkaa. Sen jälkeen sitten Satignyn kautta Geneveen ja teatterikurssille.

Tänään oli siis viimenen teatterikerta. Taas oli tosi hauskaa, kun vaan pilailtiin sen näytelmän kustannuksella. Piti esittää rooliaan täysin vastakkaisella tavalla kuin oikeasti pitäisi. Joten paholainen oli vanha ja väsynyt ja noita flirttaili lavastajan kanssa. :D Ensi viikolla on sitten vuorossa yhteinen illallinen teatteriopen luona.



Teatterin jälkeen Roos haki mut Garelta ja me mentiin Fridille. Mä luulin, että me syödään Ben&Jerry'siä Roosin kanssa jossain puistossa, mutta me mentiinkin sitten Fridin luo kattomaan Finding Nemo. Emma oli siellä myös ja se piirsi mun käteen tollasen ihanan kukkasen. Joten piti vähän posettaa. (Ja nyt on kesä, enää ei meikata meikkivoiteella kaikkea piiloon, joten oon ihan näppyinen! Ja Roos laitto jonkun hiton varjonsäädön tohon kameraan, niin kuva on ihan kummallinen. Mutta saa siitä idean.)

Ja taas tänään tuli kaks Titiä vastaan. Toinen kuulemma rakasti mua ja toinen pyöräili puoli kilometriä mun perässä voidakseen kehua mua. Alkaa kyllä vähän häiritsemään, että ne kaikki miehet on yli 35-vuotiaita. Oonko mä niin vanhan näkönen? Vastahan ohitin teini-iän!

Ja sitten äsken tulin kotiin. Mahaplätsilasku taas tähänkin kirjotukseen. :D

Nipistä mua tästä, onnen täyttämästä elämästä. Lannista mua vähän, oon liian tyytyväinen oloon tähän. -Aki Sirkesalo

Olen onnellinen.

Mun poikaystävä pääsee hakemaan mua lentokentältä, kun tulen täältä kotiin.
Söin äsken todella outoa isoa mustekalaa, johon en olisi Suomessa koskenukaan. Ja jopa ihan tykkäsin sitä.
Olen ollut kohta kymmenen kuukautta ulkomailla.
Olen saanut uusia ystäviä.
Olen oppinut puhumaan ranskaa.
Olen oppinut syömään kaikkea, mitä nenän eteen laitetaan (okei, hernari ei uppoa, periaatteesta).
Neljä eri ihmistä kehui mua viikonloppuna.
Olen saanut olosuhteisiin nähden hyvin luettua pääsykokeisiin.
Näen kohta mun ystävät ja vanhemmat.
Olen oppinut tekemään ruokaa.
Kerrankin mulla on suunnitelmia juhannukseksi ja vieläpä hauskoja!
Pääsen kohta Italiaan vaeltamaan.
Pääsen ehkä PYn kyytiin lentämään lentokoneella.
Olen tajunnut, että minulla on ihana perhe. Ja ihana auppariperhe.
Olen oppinut tuntemaan itseni paremmin.
Olen rakastunut Sveitsiin.
Saan kohta haleja ja pusuja, joita olen ikävöinyt koko vuoden.
Vietin ehkä ihanimman vuoden ikinä.
Pääsen kohta kertomaan kaikille livenä, kuinka paljon tykkään heistä.

Olen onnellinen. Elämäni on ihanaa. ^^

(Voitteko uskoa, että minä kirjotin juuri näin yltiöpositiivisen blogauksen? Mutta tältä musta nyt tuntuu.)

Olenko kuollut vai enemmän kuin koskaan elossa? -Zen Cafe

Olipas kiireinen viikonloppu! Tuntuu, ettei kyllä kauheesti ehtinyt hengähtää, mutta koska on saamaton ihminen, tekee sitten viimeset viikot tajuttomasti kaikkea, koska tammikuun makasi sängyssä ja valitti kurjuuttaan. :D

Lauantaina siis oli Suomi-koulun kesäjuhla. Mä leivoin mokkapaloja (törkeän hyvä idea yli 20 asteen lämmössä tehdä mokkapaloja, kauheen kivasti hyytyi se päällinen. Not.) ja me oltiin tyylikkäästi myöhässä tunti. Mutta kerettiin silti jutella melkein kaikkien kanssa ja toivottaa hyvät kesät. Aika haikeeta, kun ne naiset on siellä niin mukavia ja niihin on jo ehtinyt jollain tavalla kiintyä ja nyt ei enää nähdä. Paitsi ehkä, jos me vielä pari keskiviikkoa mennään jonnekin, mutta en tiedä... Kaikkien muiden lapset on paljon pienempiä, niin en tiedä, viihtyykö Vili ja Allan joidenkin 4-vuotiaiden kanssa...

Tällaset näkymät oli siinä paikassa, missä se juhla pidettiin. Ette nyt näe mitään kuvaa itse bileistä, koska niissä on aina jonkun naama liian lähellä tai sitten koko bileet on käytännössä ohi. Laura osaa kuvata ja sillee...

Sen jälkeen me suunnattiin Sarkun kanssa Satignyn viiniviljelmille, koska oli caves ouvertes (viinitilojen avoimet ovet) -päivä. Kerettiin kävellä kahdeksalle eri viiniviljelmälle parissa tunnissa ja maistaa siis kahdeksaa eri viiniä. Varastin sieltä Sarkun painostuksella viinilasin. Mut saa nyt tulla sitten pidättämään tästä rikoksesta. Mutta onpas ainakin taas yksi muisto lisää aupparivuodesta!
Tällanen hieno kello oli yhen viinitilan vieressä.

Joku porvari vähän ajeli siellä autolla... :D

Yleisfiilistä viininmaistajaisista. Ja yhestäkään cavesta mulla ei tietenkään oo kuvaa, koska aina joku pepe on korneine viiksineen tunkenu siihen kuvaan tai sitten ne kuvat on rakeisia. Johtuko juoduista viinilasillisista, huonosta kamerasta ja mun taidoista, en mene takuuseen...

Sen jälkeen suuntasin babysittaamaan kahta tyttöä. Katottiin Peukaloisten retkiä (tajusin taas, miksi vihasin sitä lapsena, nehän on dubannu sen aivan typerästi!), leikittiin Pet Shopeilla, hukattiin mun korvis ja löydettiin se, syötiin sipsejä, kaadettiin ne maahan, kaadettiin mun appelsiinimehut lattialle, pestiin hampaita, yritettiin epätoivosesti nukuttaa toista tyttöä varmaan pari tuntia, kunnes se viimein nukahti siihen, että aloin silittää sen kämmensyrjää. :D Sitten ne vanhemmat tuli kotiin ja katottiin Euroviisujen pistelasku. Hyvä Suomi! Taas olen ylpeä kotimaastani! Juteltiin yömyöhään kaikenlaisesta ja mentiin nukkumaan.

Tänään kun heräsin, syötiin aamupalaa ja vähän leikittiin, minkä jälkeen me lähdettiin Chamonix'in. Ensin käytiin sellasessa koiratarhassa, jossa kasvatettiin bernardilaisia. Opin taas kaikkea hienoa, mitä ei Suomessa oppisi. Sitten mentiin Chamonix'n kylään, missä sitten syötiin ja kierreltiin. Ja tultiin kotiin.
Tässä tilan omistaja ja vanhin koira, joka oli 12-vuotias. Noi koirat elää keskimäärin 8-10 vuotta, eli tuo oli jo tosi vanha ja väsynyt.


Ei väsyttäny. Tiesittekö, että noiden elopaino lisääntyy 160-kertaiseksi kahdessa ja puolessa vuodessa syntymän jälkeen?

Chamonixista. Tuo valkoinen, joka näyttää valuvan alas tuolta, on ikijäätä, joka ei sula kesälläkään. Ja kylästä mulla ei tietenkään ole yhtään älykästä kuvaa... :D

Oli ihan mahtava viikonloppu, vaikkakin ei kovin rentouttava. Mutta sama se, loppuajasta pitää ottaa kaikki irti ja elää täysillä. Carpe diem!

Harri on tehnyt itsestään pellen, Harri on tööt-tööt-tööt-tööt-tööt. -Zen Cafe

Tänään oli sairaan hauskaa. Päivätauolla me sekoiltiin poikien kanssa ja tehtiin tällasia videoita. Ja otettiin myös älykkäitä kuvia, kuten näkyy.


Vili teki läksyjä. Tää on ehkä söpöin kuva Vilistä ikinä. ^^


Ja tää on ehkä kauhein kuva Allanista ikinä. :D


Iltapäivällä Vilin kaveri oli meillä ja me kerättiin Allanin kanssa etanoita. On ihanaa, miten jotenkin loogisia lapset on. Kun sanoin Allanille, että en halua koskea niihin etanoihin, kun ällöttää se lima. Se haki mulle puutarhahanskan ja sanoi, että ei voi enää ällöttää, että laitappa tyttö keräten. :D No, keräsin sitten sille niitä purkkiin. Nyt on ainakin viidessä eri purkissa etanoita. Yäks. Vili meinasi oksentaa, kun se näki tuon purkin eteisen lattialla. Mä oon alkanu jo tottua, ei enää ällötä kattoa. Koskeminen tekee kyllä ajatuksenakin pahaa... :D

Ehkä mä sitten himassa kerään purkkiin etanoita ja ajattelen Allania lämmöllä.

Ja kuu valkea käy yli kattojen valaisten meitä. -CMX

Onko vielä täysikuu?

Väsyttää.

Olin illallisella PYn tulevien oppilaiden kanssa. Tai paremminkin Geneva International Universityn BBA- ja MBA-opiskelijoiden kanssa. Oli hauskaa. ^^ Ihanaa, kun PY raahaa mua kaikkialle tutustumaan kauppatieteisiin. Sydän oikeesti itkee verta, kun en pääsekään sen kurssille, kun oon jo Suomessa sillon.

Mä haluun opiskelemaan!

Ja nukkumaan. Menenpä pesemään naaman ja sänkyyn.

Good night everyone! Bonne nuit! Gute Nacht! Hyvää yötä! (En muista enää ruotsiksi tätä. Kaiken, mitä ikinä osasin ruotsiks, on pyyhkiytyny päälle ranskalla.)

Minä tulen talviteitä liian vähän rinnassani, liettehiä povella ja haaveissa puhdasta kultaa. -CMX

Joku pyysi kertomusta kulttuurishokista, kun tulin tänne. No siis... *kaivaa kalenteria ja päiväkirjaa ja miettii, mitä tapahtui*

Kauheinta oli tajuta, että täällä oikeesti puhutaan ranskaa ja ite on ihan ulalla. Olin siis varmaan pari ensimmäistä kuukautta ihan hiljaa, kun en halunnut sanoa mitään ranskaksi. PY kiusasikin sitten mua ihan sairaasti, kun sanoin ensimmäisen kokonaisen lauseeni ranskaksi. 'Minun ranskanopettajani on Sarkun ystävä.' Oli hirveetä, kun ei saanut oikein mitään järkevää ranskaksi ulos ja kukaan ei osannut englantia. Vedin sellasella ranskan sekaisella englannilla muutaman kuukauden. Vaikka ymmärsin kyllä heti alusta melkolailla kaiken ja PY piti huolen siitä, että passiivinen sanavarasto tuplaantui varmaan viikossa, niin aika vaikeeta oli. Että onnea vaan kaikille, jotka tulee tänne niin, ettei osaa kieltä ollenkaan. Olisi ihan painajaismaista ainakin musta. Koska siis täällä ei oikeesti puhuta englantia!

Sitten oli kyllä jonkinlainen shokki se, että olin ekan viikon poikien ja PYn kanssa vaan täällä. Kun oli tullut ihan uuteen maahan ja sitten olin poikien kanssa jotain 10h päivässä, kun Sarkku oli Moskovassa ja pojat vielä lomalla. Mutta joo, se oli toisaalta ihan hauskaa. Saatiin ainakin leikittyä ja tehtyä kaikkea. Oli kyllä sitten melkoinen puhumisentarve, kun Sarkku tuli kotiin perjantaina ja mentiin saunaan... Kun tosiaan, olin hiljaa, enkä sanonut kuin oui, non ja merci PYlle sen viikon aikana. :D

Sitten outoa oli myös jotenkin tämä kohteliaisuus täällä. Junttisuomalaisena on tottunut, ettei tuntemattomille puhuta ja kaikkia sinutellaan. Sitten yhtäkkiä piti alkaa jankkaamaan bonjouria kadulla ja teititellä postin tätiä. Tosin vahingossa joskus sinuttelen niitä edelleen, mutta paremmin jo menee... Suomessa sitten tuntui ihan oudolta, kun ihmiset katsoo kadulla silmiin ja ei sano mitään. Ja vähänkö ahdistaa sinutella kaikkia!

Ja yks shokki oli autolla ajaminen. PYllä on varmaan traumoja, kun se istu mun kyydissä. Mutta musta täällä saa ajaa paljon kovempaa kuin Suomessa ja mua pelotti aluks ajaa pikkutiellä 80km/h (ajoin siis alinopeutta tosi mummomaisesti). Mutta äkkiä siihen tottui. Nyt ei tunnu enää yhtään pahalta. Samoin se oli jonkun verran vaikeeta, että joutuu ajamaan 80km/h alueella oikeesti 80km/h. Oon Suomessa ainakin tapaylinopeusajaja ja ajan aina sen sallitut 10km/h ylinopeutta. Täällä ajelen tosi kiltisti, mut kun menin joulunakin Suomeen, niin taas ajelin miten sattuu...

Ja oli ihan hirveetä, kun täällä on ihan pahoja karkkeja. En syönyt tänne tullessa ollenkaan oikeastaan suklaata (nykyään menee, oon oppinu huonoille tavoille) ja kaikki muut karkit oli sellasia ihmeellisiä löllömössökarkkeja. Onneks olin ottanu salmiakkia mukaan. Syötiin niitä aina PYn kanssa ja katottiin leffaa iltaisin se eka viikko. :D

Mutta oli myös tajuttoman hienoa huomata, kuinka erilainen kulttuuri täällä on. PY kokkas mulle alkuviikot vaan kaikkea tajuttoman hienoa ja käytiin sen kanssa shoppailemassa Ranskassa markkinoilla ja kaupassa. Ja Mäkkärissä, siis wouuuu! :D Ja kun täällä on kaikkia ihania ilmasia kyläjuhlia ja muita systeemeitä. Jotenkin ihanan avoimia ja lämminhenkisiä ihmisiä täällä. :)

En mä varmaan mitään kovin suurta shokkia kohdannut, koska olin lukenut Jetron blogin läpi. Mutta jotkut asiat oli vaan hassumpia kuin toiset. Hassua sitten ajatella, että kun on tottunut tähän sveitsiläisyyteen, niin alkaa oma kulttuuri vierastuttaa... Siis varmasti oikeesti alkaa. Oon niin tottunu ihaniin poskipusuihin ja avoimiin ihmisiin, että mitähän mä teen, kun ei tuu puolitutut pussailemaan poskelle ja Titit iskemään bussipysäkillä..? ;)

Taas yritän, mut sanat ei riitä vaikka, kuinka selitän. -Antti Tuisku

(Miten niin säälittävä lainaus? Valmistautukaa yhtä säälittävään haikailuihkuilublogaukseen.)

Huomenna on viimenen Suomi-koulukerta. Viimenen kerta siis, kun ollaan siinä tupakansavuisessa kahvilassa juomassa kahvia. Pitäsköhän sen kunniaksi ihan syödäkin jotain? Ne on siellä kahvilassa ainakin innossaan, kun pääsevät meistä taas kesäksi eroon... Ajatelkaa nyt, tusinan verran suomea kalattavia naisia siellä istuu puolitoista tuntia. Voi niitä raukkoja.

Huomenna on myös tasan kolme viikkoa siihen, että mä lähden täältä kotiin. Tein jo ensimmäisen asian sen hyväksi: hankin paperikassin, johon alan pikkuhiljaa laittaa vaatteita ja muuta krääsää, joita en vie kotiin.

Hassua, kun itse lähtee pois ja sitten oikein tulvii tietoa kaikista, jotka on lähdössä kesällä/syksyllä auppariksi. Meidän perhe on saanut jo hakijoilta postia ja saan kommentteja ja maileja innokkailta ulkomaillemenijöiltä. Jännää, kun itsellä ei koskaan ollut sellasta suunnittelu- ja hakuvaihetta kunnolla. Ranskanopettaja kertoi mulle yo-päivänä, että Vili ja Allan tarttee au pairin ja minä mailasin Sarkulle. Kuukauden päästä sitten sain tiedon, etten päässyt opiskelemaan ja tämä perhe halusi minut tänne edelleen ja niin lähti sitten lentolippu ostoon. En koskaan edes harkinnut muita perheitä tai katsellut netistä mitään au pair -juttuja. Mulle oli ihan selkeetä, että jos lähetään ulkomaille, niin sitten tullaan tänne. Ja täällä ollaan.

Hymyilyttää ajatella itseään joskus vajaa vuosi sitten. Olin ihan innoissani/paniikissa/ahdistunut jollain tasolla, kun mietin tänne tulemista. Perhe vaikutti mahtavalta, Sveitsi hyvältä kohdemaalta, ranskan oppiminen käytännössä ihan liian hyvältä... Tunteet meni kyllä melkoista vuoristorataa näitä juttuja miettiessä. Mutta kyllä se oli aina ehkä 90% varmaa sydämessä, että tänne lähdetään joka tapauksessa.

Vaikka kaikki kuvitelmat au pairiudesta olikin melkoista hattarapilveä, eikä ne kyllä puoletkaan vastanneet todellisuutta, ei tänne lähteminen kaduta tippaakaan. Vaikka tää blogi onkin täynnä ruikutusta ikävästä ja pahoista juustoista (joita mä nykyään syön kuin pieni... mikälie, joka syö juustoa innoissaan), niin kaikki huonot jutut oon saanut tuplana takasin hyvinä juttuina. Ja aika kultaa muistot, eli eipä kovin montaa huonoa juttua edes muista. :)

Ehkä parasta on, että mulla on nyt kaksi perhettä. En vois enää ajatellakaan, että Sarkku, PY ja pojat ei kuuluis mun elämään. Tulee kyllä niitä ihan valtava ikävä. Oon varmaan ihan vesiputouksena sitten viimesenä päivänä ja lentokentällä, kun lähden kotiin...

Roos sanoi mulle yhtenä viikonloppuna, kun käytiin jäätelöllä nizzalaisten vieraiden ja PYn kanssa, että 'Your dad is the best'.

'I know Roos, i love my family. My both families.' ^^

En mä tiedä, mitä tapahtuu, joku sotkee tätä asuntoa, epäilen, että se on talonmiehen akka kai. -Zen Cafe

... koska siis mehän ei poikien, Sarkun ja PYn kanssa todellakaan sotketa. Pakko olla joku muu.



Laura Productions unproudly presents: The Ultimate Talovideo. (Ja annoin oikeesti Sisulle ruokaa ton jälkeen :)

(Ja siis oikeesti, Jetro, opeta mulle se pakkaaminen vielä kerran... Ja sit mä kirjotan ylös, niin osaan...)

Pitäsköhän mun erikseen tehä joku ruokaohjeblogi nimimerkittömälle kielennäyttäjälle? ;) Tulis kyllä surkee mun ruuanlaittotaidot tuntien... Jos pistetään Jetron kanssa yhteinen ruuanlaittoblogi pystyyn? Saisitte koittaa Jetron nakkikokisohjetta... :D

Ja muuten, tää blogi nyt pysyy tännimisenä kesään saakka. Koska mun keksimän nimi vaatii hienon bannerin, jonka tekemiseen menee vähän aikaa...

Rakastaa ja tulla rakastetuksi. -Aleksi Ojala

Saamanne pitää...

Rakastan...

Nimessäni:
- Sen yleismaailmallisuutta. Mun nimessä ei ole ääkkösiä, että kaikki osaa sanoa sukunimenikin. Ja Laura vaan on ihan paras etunimi mulle!

Kasvoissani:
- Silmät. :)

Vartalossani:
- Ööh... En mitään. :D

Luonteessani:
- Tutustun ihmisiin helposti ja muhun tutustuu helposti, koska olen avoin ihminen ja kiinnostunut kaikesta.

Vaatekaapissani:
- Täällä: Uuh, ihanat isot peilit! Kotona: Ööh... En tiiä. Paljon valinnanvaraa. :D

Kotonani:
- Täällä: Ihanan valoisa talo ja maaaaahtava takapiha! Kotonakotona: Pihalla olevia puna- ja valkoviinimarjapensaita. En tartte kesällä karkkia, kun mätän niitä puskasta suoraan.

Työssäni:
- Ööh... Vilistä ja Allanista mä tykkään! Erityisesti siitä, että ne on niin vilpittömiä.

Ystävissäni:
- Niiden kanssa voi keskustella kaikesta ilman, että tarttee miettiä, että ne puhuu selän takana pahaa tai ajattelee musta outoja.

Perheessäni:
- Typerää huumorintajua ja positiivista asennetta.

Harrastuksissani:
- No lukemista mä kai harrastan. Ja rakastan sitä!

Kumppanissani:
- Mimimimi ^^ Ööh, kaikkea? Pitäs tehä joku kunnon lista. Mutta alustavasti ainakin nyt hellyyttä, luotettavuutta, huumorintajua ja rehellisyyttä.

Lemmikissäni:
- Nyyh, ei ole. Pikkuveljeä ei varmaan lasketa?

Kielenkäytössäni:
- Minkä kielen? Suomen: ihanaa Etelä-Suomen murrettani! Ranskan: Osaan sen ärrän melko jees ainakin omasta mielestäni. Englanti: Sitä, etten kuulosta suomalaiselta. Jenkkienkin mielestä kuulostan jenkiltä!

Musiikkimaussani:
- Ooh, rakastan sitä, että mun kuuntelema musiikki saa ajattelemaan muutakin kuin pusipusihalihaliikäväsua-juttuja.

Kotikaupungissani:
- Karkkilassa? Nooh, ööh, tota... Vaikka sitä järveä siinä parinsadan metrin päässä. :)

Ruokavaliossani:
- Namnam, täällä PYn ruoka!!

Lapsissani:
- Eipäs ole siunaantunut (onneksi vielä).

Naapureissani:
- Suomessa: Eivät öykkäröi. Täällä: Kaikki on ihanan avoimia ja suloisia. Varsinkin naapurin hollantilainen.

Nykyisessä elämäntilanteessani:
- Ulkomailla oloa ja tätä perhettä!

Tulevaisuudessa:
- Kaikkea kivaa, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Oma kämppä, opiskelu, päättäminen itse kaikesta...

Nyt pitää jo juosta hakemaan pojat.

Mua itketti, kun olin vauva, lapsena keljutti, sitten musta tuli nuori, alkoi v*tuttaa. -Ismo Alanko

Mikä ärsyttää?

Nimessäni:
- Se, ettei sitä voi sanoa puhelimessa niin, että kuulija ymmärtää. Kaks ärrää liian lähekkäin. Kuulostaa puurolta.

Kasvoissani:
- Öh, en tiedä. Varmaan se, ettei mulla ole mikään täydellisen puhtoinen persikkaiho. :D

Vartalossani:
- Ehkä vaan kaikki.

Luonteessani:
- Puhun joskus aivan liikaa ja loukkaan ihmisiä tarkoittamattani.

Vaatekaapissani:
- Täällä: sen sisältö on hyvin suppea. Kotona: pienuus.

Kotonani:
- Täällä: se, että en koskaan muista ottaa kaikkea tarpeellista samalla kerralla alakertaan ja ramppaan portaita viidesti ylösalas, kun alan lukemaan pääsykoekirjoja. :D Kotonakotona: ööh... Se on niin korvessa kavereihin verrattuna.

Työssäni:
- Hmm... Varmaan se, että ei ole oikein viikolla poikien kanssa paljoa vapaa-aikaa, niin ei ehdi tekemään mitään kivoja juttuja. :/

Ystävissäni:
- Se, että se olen hirveän usein minä, joka ehdottaa, että tehtäis jotain hauskaa. Mutta muuten kyllä rakastan niitä!

Perheessäni:
- Ei ärsytä mikään. ^^

Harrastuksissani:
- Niitä ei ole. :D

Kumppanissani:
- Ei mikään. ^^ Ainakaan ei tule mitään mieleen.

Lemmikissäni:
- Se, ettei sellasta ole.

Kielenkäytössäni:
- Minkä kielen? Suomen: ei mikään kai. Ranskan: surkea kielioppi ja suppea sanasto. Englanti: käytän liikaa sanaa 'like'. 'You know like, when you go somewhere and you talk like, too quickly and you like, start saying like all the time...'

Musiikkimaussani:
- Se, etten siedä mitään ilosta musiikkia. Aina pitää olla jotain masentavaa.

Kotikaupungissani:
- Karkkilassa? Muhahahahaa, kaikki!

Ruokavaliossani:
- Öh, en tiedä. Syön liikaa kaikkea hyvää.

Lapsissani:
- Eipäs ole siunaantunut (onneksi vielä).

Naapureissani:
- Suomessa: En tunne. Täällä: Naapurin poliisi valittaa mulle asioista, joihin en voi kyllä mitenkään vaikuttaa.

Nykyisessä elämäntilanteessani:
- Eipä hirveesti kai mikään.

Tulevaisuudessa:
- Epävarmuus. Kun en tiedä yhtään, että mitä reilin jälkeen teen. Missä asun, opiskelenko, oonko töissä, onko mulla kisu..?

On n'est pas fatiqué, ce soir il faut danser. -Museke African

Noniin, nyt on käyty Macumbassa. Ei se ollu kyllä yhtään niin suuri ja hieno kuin ajateltiin, mutta ihan kokemisen arvonen reissu.
Käytiin ensin syömässä ja sen jälkeen mentiin sinne korpeen Ranskan puolelle. Sinne maksoi 10e sisään ja juomat oli kyllä ehkä suhteessa halvempia kuin Sveitsissä.
Meinasin laulaa karaokea, mutta juuri ennen mun vuoroa, sinne baariin tunki joku polttariporukka, jotka tanssi pöydällä ja laulo kaikkea ranskalaista Paula Koivuniemeä, joten mä en halunnu enää laulaa. :D Käytiin vähän tanssimassa ja kattomassa terassia, joka oli kyllä sairaan hieno! Siellä oli joku heppu kahden papukaijan kanssa. Ranskalaiset on kyllä outoja...
Olin joskus kolmen maissa varmaan kotona, kun me jumahdettiin juttelemaan pihalle niiden naisten kanssa.
Oli kyllä hauskin ilta pitkään aikaan! ^^

Ja sitten hyvin lyhyt kuvakatsaus illasta:

Ootin mun treffiseuraa ja tein tyhmiä ilmeita kameralle... :D


Tässä mun bailuseura. :) Me otettiin teiniposeerauksia, kun tuli ihan kökkö kuva, kun joku muu otti meistä kuvan. Ja kattokaa nyt: Jos yrittän näyttää fiksulta, näytän tyhmältä ja jos yritän näyttää tyhmältä, näytän tyhmältä, joten mun ei kannattais yrittää...

Minä fiiliksissä...


Ja tässä Macumba ulkoapäin. Ei sieltä sisältä saanut oikein mitään kuvia, kun oli niin hämärää. Kaikki tuhrusia ja huonoja. :/ Mutta oli tosi hauskaa ja voisin kyllä lähteä noiden kavereiden kanssa uudestaankin! ^^ (Enkä sano tätä siksi, että molemmat lukee tätä blogia!)

Tänään onkin sitten tiedossa äitienpäiväkakkua ja todennäkösesti Johtamista 20 sivua ja Strategista markkinointia vaikka pari tuntia. Tulis nyt aurinko pilvestä, niin mun motivaatio nousis vaan 100%...