Joku pyysi kertomusta kulttuurishokista, kun tulin tänne. No siis... *kaivaa kalenteria ja päiväkirjaa ja miettii, mitä tapahtui*
Kauheinta oli tajuta, että täällä oikeesti puhutaan ranskaa ja ite on ihan ulalla. Olin siis varmaan pari ensimmäistä kuukautta ihan hiljaa, kun en halunnut sanoa mitään ranskaksi. PY kiusasikin sitten mua ihan sairaasti, kun sanoin ensimmäisen kokonaisen lauseeni ranskaksi. 'Minun ranskanopettajani on Sarkun ystävä.' Oli hirveetä, kun ei saanut oikein mitään järkevää ranskaksi ulos ja kukaan ei osannut englantia. Vedin sellasella ranskan sekaisella englannilla muutaman kuukauden. Vaikka ymmärsin kyllä heti alusta melkolailla kaiken ja PY piti huolen siitä, että passiivinen sanavarasto tuplaantui varmaan viikossa, niin aika vaikeeta oli. Että onnea vaan kaikille, jotka tulee tänne niin, ettei osaa kieltä ollenkaan. Olisi ihan painajaismaista ainakin musta. Koska siis täällä ei oikeesti puhuta englantia!
Sitten oli kyllä jonkinlainen shokki se, että olin ekan viikon poikien ja PYn kanssa vaan täällä. Kun oli tullut ihan uuteen maahan ja sitten olin poikien kanssa jotain 10h päivässä, kun Sarkku oli Moskovassa ja pojat vielä lomalla. Mutta joo, se oli toisaalta ihan hauskaa. Saatiin ainakin leikittyä ja tehtyä kaikkea. Oli kyllä sitten melkoinen puhumisentarve, kun Sarkku tuli kotiin perjantaina ja mentiin saunaan... Kun tosiaan, olin hiljaa, enkä sanonut kuin oui, non ja merci PYlle sen viikon aikana. :D
Sitten outoa oli myös jotenkin tämä kohteliaisuus täällä. Junttisuomalaisena on tottunut, ettei tuntemattomille puhuta ja kaikkia sinutellaan. Sitten yhtäkkiä piti alkaa jankkaamaan bonjouria kadulla ja teititellä postin tätiä. Tosin vahingossa joskus sinuttelen niitä edelleen, mutta paremmin jo menee... Suomessa sitten tuntui ihan oudolta, kun ihmiset katsoo kadulla silmiin ja ei sano mitään. Ja vähänkö ahdistaa sinutella kaikkia!
Ja yks shokki oli autolla ajaminen. PYllä on varmaan traumoja, kun se istu mun kyydissä. Mutta musta täällä saa ajaa paljon kovempaa kuin Suomessa ja mua pelotti aluks ajaa pikkutiellä 80km/h (ajoin siis alinopeutta tosi mummomaisesti). Mutta äkkiä siihen tottui. Nyt ei tunnu enää yhtään pahalta. Samoin se oli jonkun verran vaikeeta, että joutuu ajamaan 80km/h alueella oikeesti 80km/h. Oon Suomessa ainakin tapaylinopeusajaja ja ajan aina sen sallitut 10km/h ylinopeutta. Täällä ajelen tosi kiltisti, mut kun menin joulunakin Suomeen, niin taas ajelin miten sattuu...
Ja oli ihan hirveetä, kun täällä on ihan pahoja karkkeja. En syönyt tänne tullessa ollenkaan oikeastaan suklaata (nykyään menee, oon oppinu huonoille tavoille) ja kaikki muut karkit oli sellasia ihmeellisiä löllömössökarkkeja. Onneks olin ottanu salmiakkia mukaan. Syötiin niitä aina PYn kanssa ja katottiin leffaa iltaisin se eka viikko. :D
Mutta oli myös tajuttoman hienoa huomata, kuinka erilainen kulttuuri täällä on. PY kokkas mulle alkuviikot vaan kaikkea tajuttoman hienoa ja käytiin sen kanssa shoppailemassa Ranskassa markkinoilla ja kaupassa. Ja Mäkkärissä, siis wouuuu! :D Ja kun täällä on kaikkia ihania ilmasia kyläjuhlia ja muita systeemeitä. Jotenkin ihanan avoimia ja lämminhenkisiä ihmisiä täällä. :)
En mä varmaan mitään kovin suurta shokkia kohdannut, koska olin lukenut Jetron blogin läpi. Mutta jotkut asiat oli vaan hassumpia kuin toiset. Hassua sitten ajatella, että kun on tottunut tähän sveitsiläisyyteen, niin alkaa oma kulttuuri vierastuttaa... Siis varmasti oikeesti alkaa. Oon niin tottunu ihaniin poskipusuihin ja avoimiin ihmisiin, että mitähän mä teen, kun ei tuu puolitutut pussailemaan poskelle ja Titit iskemään bussipysäkillä..? ;)
14 kommenttia:
Suomessa se ei oo Titi, vaan se on pultsari-Reiska joka tulee juttelee jossain Nummelan linjurilla ;DD
20!
Hyi, totta. Olin jo autuaasti unohtanu ne... Kyl nää Titit on parempia, ne ei haise. xD
Heipä hei :)
Oon tätä siu blogia lueskellut useempaan otteeseen, koska olen itse lähdössä juhannuksen jälkeen Sveitsiin au-pairiksi.
Haluaisinkin tietää, mitä kautta siellä pystyy tapaamaan muita Suomalaisia au-paireja?? En tosiaan minkään järjestön kautta ole tulossa, vaan vähän tavallaan extempore, kun puolitutusta perheestä kysyttiin, päätin suostua :D
Tarkoitus oli kuitenkin pitää välivuosi ja hakea sen jälkeen Kauppakorkeaan :)
Vähän pelottaa se, että tosiaan ei ole omanikäistä seuraa..
Tunteet vaihtelevat kyllä lähdön suhteen ihan laidasta laitaan... Välillä tekisi mieli perua koko juttu ja jäädä tänne tuttuu ja turvalliseen Suomeen ja välillä taas tekisi hypätä ensimmäiseen koneeseen joka sinne lähtee :)
Au pair vuosi on kuitenkin siusta ollut kannattava? :)
Et oo katunut?:D Onko vuosi siu mielestä muuttanu siuta?
ääh... ja todellako Ranskaa vain puhutaan? :S sen kanssa olen pulassa, en puhu sanaakaa...
No ei muuta ko opiskelemaan siellä sitten :)
Kiitos jos vastailet :)
Moikkamoi! :)
Hm... Mä löysin muita suomalaisia auppareita suomi24.fi kautta. Siellä on sellanen au pair -keskustelu ja laitoin sinne ilmotuksen. Sitten joihinkin törmäsin sattumalta, kun oli tutuissa perheissä suomalaisia. Ja ulkomaalaisia löysin sitten meetup.comin kautta. Tai ne löysi mut, mä en edelleenkään osaa käyttää koko sivustoa. :D
Sulla on siis hyvin samanlainen tarina kuin mulla. Saa täältä omanikäistä seuraa, ei paniikkia. :)
On ollut kyllä kannattava vuosi. Että älä ihmeessä jätä tulematta! No, just pari päivää sitten kirjotin kauheen ihkutusblogauksen, lue se, niin tiedät, miltä tuntuu. :) Ja oon mä kyllä muuttunut. Avoimemmaksi ainakin ajatusmaailmalta oon huomannut tulleeni.
Ja ranskaa siis puhutaan vaan täällä ranskankielisella alueella. Muualla sit saksaa ja italiaa. :D Että jos tuut tänne, niin tsemppiä! ;) Ja saa mulle mailatakin, jos haluat kysyä jotain tarkemmin: lyyris@gmail.com
Tervetuloa Sveitsiin, fonduen ja suklaan maahan! ;)
Moi!
Oon lukenu tätä blogia jo jonkin aikaa, erittäin mielenkiintoinen! Hauskaa lukea kaikesta ihan tavallisesta...
Mäkin olen nimittäin lähdössä au pairiksi kesäkuussa. Vallisiin, joka on ilmeisesti ranskankielinen alue, mut perhe puhuu luojan kiitos saksaa... Kiitos Lauralle siis tästä aupairin elämää valaisevasta blogista. Vähän helpottaa kun tietää ees vähän millasta se saattaa mahdollisesti olla..
Ja anonyymille: mä olen tutustunut muihin auppareihin kans suomi24n kautta ja irc-galleriassa (jouduin oikein liittymään sinne) on kans yhteisö Sveitsissä oleville/olleille ja tuleville aupaireille.
Sori,siis se kanton johon menen, on siis Valais, ja saksaksi Wallis (ei siis vallis). Sotkin nimet.
Moiii Sanna!
Hauskaa, että tää kiinnostaa jotakin! Ja terrrvetuloa Sveitsiin! Täällä on ihanaa! :)
Mihin kaupunkiin tuut Sveitsissä? Tällä perheellä on mökki tuolla Valaisissa. :)
Ja ainiin joo, Galleriassakin voi löytää ihmisiä. Itte en kyllä sieltä bongaillu ketään. Facebookistakin niitä löytyy. :)
Moik taas, tulin ilmoittautumaan ihan elävänä esimerkkinä, että kyllä täällä ranskantaidottakin pärjää :-) - ei ole pian neljään vuoteen jäänyt mikään asia kielitaidon vuoksi hoitamatta - VAIKKA myönnän, että välillä on pinna kireällä, ja saa kaivaa kaiken nokkeluutensa ja elekielen vivahteet kehiin, jotta menee viesti läpi.
(Toki mulla helpottaa hommia se, että saksa ja italia ovat kohtuullisella tasolla - mikäli englanti ei kelpaa, vaihdan noihin...)
Älkää siis peljätkö, tänne vaan! Alueella asuvista jopa melkein puolet ovat ulkomaalaisia, joten ulkkiksiin ja kaltaisiini kielitaidottomiin on totuttu... ;-)
Hei kaikki ja Laurier. Ihana ja jotenkin helpottavaa täältä lukea, että muilla on samanlaisia tunteita lähtemisestä. Oon täällä jo aikaisemmin kysellyt Laurierilta mm. että minkälainen se Geneve on :) Olisin kesäkuun lopusta tulossa sinne työharjoitteluun, mutta tänään olen taas sitä mieltä, että en ole lähdössä kun on niin hankalaa enkä halua jättää kaikkia ystäviä tänne Suomeen. Huomenna sitten taas eri mieltä varmaankin. Ite osaan todella huonosti, ehkä muutaman lauseen vaan ranskaa ni jo sen takia epäilyttää. Minne päin Sveitsia olit anonyymi menossa? Geneveenkö? Ja Laurierille suuri kiitos tämän blogin olemassaolosta :>
Ginger: Joo, kyllä täällä varmaan pärjää. Varsinkin jos saksa sujuu. Mä en osaa kuin englantia, ranskaa ja ruotsia. Ja riippuu tietenkin, että mitä tekee ja mitä tarttee selittää, mutta jonkun bussikortin osto oli aivan tuskaa...
Jep, täällä Genevessä on siis yli 40% ulkomaalaisia, eli ei täällä yksin ole tampiona onneksi!
Noora: Tottakai tulet! Ajattele, että jos et tule, kadut sitä lopun elämäsi! Ja aina voi lähteä pois, jos on liian hanurista! :) Ja tukea ja kavereita löytyy aina! Ja jos osaat muutaman sanan, se on jo parempi kuin ei mitään! Kyllä täällä oikeesti pärjää, positiivisella asenteella mennään jo pitkälle! :)
Ja eipä kestä kiittää! :) Tätä on hauska kirjottaa ja vielä hauskempaa on, kun tietää, et joku lukee tätä! <3
Moi!
Mun perhe asuu Brig-Glisissä, ilmeisesti ei mikään älyttömän suuri paikka.
Ja Noora: kyllä muakin välillä epäilyttää lähteminen, eniten pelottaa et sit kun tuun takas ni kaikki kaverit täällä on kadonnu jonneen... Mut tällä hetkellä oon aika vahvasti lähdössä ja todella innoissani. :D
Sanna: joo kyllä on monta mutkaa tai siis asiaa järjestettävissä vielä tonne lähtiessä, mutta tänään oon taas sitä mieltä että lähdenkin. Se on kuitenkin se mitä olen aina halunnut (eli kokeilla ulkomailla asumista/pärjäämistä) Katotaan nyt miten käy :D Mutta kiva tietää, että muitakin suomalaisia siellä on :>
Tännehän on kerääntynyt ihmisiä :)Hieno homma...
laurier; pitää pistää tosiaan sähköpostia jos tulee jotain mieleen tässä ennen lähtöä :D Tsemppaaminen ja rohkaisu tulee kyllä kohdallani tarpeen, että uskallan kesäkuussa noussa koneeseen :D
Pitääkin lukea taas tätä blogia eteenpäin ja katsella vaikka niitä Suomi24 sivuja... Facebookiin tosiaan olen omat tunnukseni luonut :) että pitänee katsoa, jos sitäkin kautta löytäisi ihmisiä.
Noora; Itse olen tosiaan menossa pikkuruiseen kylään lähellä Lausannea. Että kyllä aika lähellä Geneveä ;)
Miulla on kyllä ihan samanlainen vaihteleva fiilis. Tänään en haluaisi lähteä, koska mietin miten kova ikävä tulee kaikkia kavereita (joo-o, tuntuu että vuodessa hukkaan heidät :DD nii kuin Sannakin tuossa puhui)
Ja sitten taas huomenna olen ihan valmis lähtemään.
Mutta olen kyllä aika vahvasti sitä mieltä, että se pitää lähteä edes kokeilemaan :) Niin sinun kuin minunkin ;) Eihän siinä menetä mitään. Jäisi varmasti todellakin harmittamaan, jos ei edes yrittäisi. Monet myös ovat sanoneet, että vuosi on niin lyhyt aika koko elämän mittakaavassa, että ei siinä loppujen lopuksi sen suurempia asioita voi täällä koti Suomessa käydä.
Hehe, mun blogistahan on tullut julkinen keskustelupalsta. :D
Mut joo, ehdottomasti lähdette! Ei ne ystävät mihinkään katoa! Jos katoavat, niin kertoo jotain siitä ystävästä. :)
Lähetä kommentti