keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Tuntuu ihanalta huomata itsekin, kuinka vaatteet tekevät popparin, kun ennen olin pelle ja muutenkin mauton. -Leevi and the Leavings

Elsin pyynnöstä kerron nyt, mikä idea noissa haalareissa siis on.

Opiskelijahaalarit tuli Suomeen 1980-luvulla Ruotsista. Teekkarit teki ne tunnetuksi, mutta nykyään niitä käyttää yliopisto- ja ammattikorkeaopiskelijat. Jokaisella opiskelijajärjestöllä on omanvärisensä haalarit. Meillä Finanssilla on siis tuollaiset tumman violetit ja niissä on meidän logo selässä (kuten kaikkien haalareissa). Haalareista saa vaihtaa lahkeen tai muun osan ystävän tai seurustelukumppanin kanssa ja niihin on tarkotus kerätä kangasmerkkejä tapahtumista ja yleisiä 'hauskoja' mottoja, jotka kuvaa haalareiden omistajaa. Haalareihin kannattaa myös kiinnittää kaikenlaista 'tarpeellista' roinaa, kuten pullonavaajan ja heijastimen.

Niiden funktio on siis suojata erilaisissa tapahtumissa rymyäviä opiskelijoita. Niitä ei missään nimessä koskaan saa pestä, tapahtui mitä vaan, mutta ne päällä saa mennä uimaan tai saunaan. :D Kätevintä haalareissa on lähinnä se, että kaikki ymmärtää kyseisen henkilön olevan opiskelija, jolloin saa aika paljon sekoilua anteeksi. Ne myös erottaa 'meidät' 'muista', joten haalareitaan pitää kantaa ylpeänä.

Niitä voi siis oikeastaan käyttää milloin vain, mutta pääasiassa yhteisissä opiskelijatapahtumissa, kuten laskiaisena, vappuna ja erilaisissa haalaribileissä. Niiden on tarkotus kestää koko opiskeluajan (mutta tekevälle sattuu...). Niitä voi siis melko vapaasti tuunata ja esimerkiksi jos on opiskellut kaksi tutkintoa, niitä voi kursia yhteen.

Ei varmaan kukaan normaali ihminen ole niistä niin kikseissä kuin minä. :) Mutta mä olen odottanut tuon epäseksikkään lököasun saamista jo moooonta vuotta. :)

Tässä kuvaspämmi yksistä opiskelijapippaloista eli siis eilisestä laskiaisriehasta:



 
Sekin on täysin normaalia, että ne haalarit ei pysy päällä edes talvipakkasessa... 

Tässä sarjassa ainejärjestöt värkkäsi mistä vaan jonkun laskuvälineen. Tyylistä ja laskuvälineestä saa tietenkin lisäpisteitä. Me lähettiin ennenkuin voittaja julkaistiin, kun meinasi tippua varpaat pakkasen takia, joten en tiiä, monesko Finanssi oli. :/

  

 


Finanssilaiset oli vääntänyt tollasen merirosvolaivan. Ideana oli kai sytyttää toi purje tuleen, mutta niin ei saanu tehdä. Vaikka oltiin ihan paloaseman vieressä! Tosikot. 

10 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mielenkiintoista. jos nyt oikein tulkitsin, niin siis koska mulla ei ole haalareita, en pysty laskemaan mäkeä alasti talvipakkasella keskellä väkijoukkoa. Ja tämä siis johtuu siitä, että mun normaalit vaatteet pysyy haalareista poiketen liian hyvin päällä moisen aktiviteetin onnistumiseksi. XD

Johtopäätös: Ei auta kuin laihduttaa vähän lisää että alkaa housut itestään tippumaan.

Laura kirjoitti...

Näin se menee, Jetroseni. Tai siis, saathan sä laskea munasillas mäkeä, mutta sulla ei oo tätä hyvää tekosyytä, toisin kuin mulla... ;)

Annukka kirjoitti...

Voi harmi, Jetro! Me Lauran kanssa nyt henkilökohtaisesti nyt surraan, että sä et rupee viuhahtelemaan! Rohkenen sanoa myös ystävättäreni puolesta, että sut me kaikista ihmisistä halutaankiin nähdä alasti!

Hauskannäköistä laskemista teillä! Ite en tänä vuonna päässy Ullanlinnaan lakemaan. Huokasin kyllä hiukan helpotuksesta, sillä jäi viimevuotisesta törmäysonnettomuudesta pieni trauma. Kuulemma tänä vuonna ei ollu yhtään niin jäinen se mäki. Kiitti muuten niistä merkeistä! Oli ihan mahtavat ne!

Laura kirjoitti...

Annukka: En kommentoi tätä alastomuusasiaa.

Ja mäkään en kyllä itte laskenut. Ole hyvä merkeistä! Mä ootan, et millon mä saan samanlaisen paketin sit sieltä suunnalta... ;)

elsi kirjoitti...

Hienoa. Saat novellistasi kympin ( vai onko ne arvosanat kirjaimia tai vain kuuteen asti :oP )

Nyt mä tiedän :o) Ihana tunne.

Ja muistakaa nyt että sen päivän nimikin oli ALASKIAINEN.Ihmekö jos ollaan alasti tai vaikka vaan housut laskee.

Mäkeä.

Niin.

Alan harmitella etten opiskellut...

Ärh

Laura kirjoitti...

Repesin totaalisesti. :D

Opiskelu on parasta <3 Koskaan ei ole liian myöhäistä, Elsi rakas :)

Arimo kirjoitti...

Hahah mitä kuvia :D

Salla "kämppis" kirjoitti...

Hauska tuo alaskiainen, hyviä väännöksiä voisivat olla myös tässä tapauksessa: Alastiainen tai Laiskiainen (koskee mua ja Lauraa aina välillä) :)

Laura kirjoitti...

Ihanaa, kuinka tää on taas muuttunut keskustelupalstaksi! ^^ Joku sittenkin lukee tätä ^^

Ja Sallalla on pointtia. Nim. merk. Tenttiin pitäs lukea ja tiskivuori kasvaa...

Unknown kirjoitti...

Salla, taitaa koskea kyllä kaikkia haalaristeja ihan tasapuolisesti tuo "laiskiainen". ;) Ja ehkä ihan pikkuisen meitä haalarittomiakin. :D

Annukka: älä sure, ehkä mä vielä joskus onnistun mun viuhahdusponnisteluissa. Ja ainahan mä voin sit hätätilanteessa ostaa vaikka jostain haalarit, jos ei muuten meinaa onnistua. Vai onkohan väärennettyjen opiskelijahaalareiden käyttö viuhahtelutarkoituksessa eettisesti arvelluttavaa? Alaskiaisessa lienee kuitenkin kyse suuresta kunnioitusta herättävästä traditiosta, jota ei tule väärennetyin haalarein häpäisemän. Eli ehkäpä ei sitten olekaan hyvä idea ostaa niitä haalareita itse.. Jään pohtimaan muita vaihtoehtoja...