perjantai 6. helmikuuta 2009

Minä saatan ajatella itsenikin tainnoksiin. -Samuli Putro

Nyt tulee viikon tauko sitten bloggaukseen, koska me mennään perheen kanssa Alpeille hiihtolomalle. JIHAA! :D Se on ihana paikka kyllä. Tulee sitten kuvia ensi viikonloppuna. :)

Elikkäs. Tänään heräsin jo 8.30, koska mulla oli asioita vietävänä postiin. Rasitti kyllä herätä. Kauheen vaikeeta oli, vaikka menin nukkumaan jo yheltätoista.
Söin jotain aamupalaa ja heitin vaatteet niskaan, minkä jälkeen suuntasin postiin. No, meidän kylän posti on nyt sitten suljettu for good. Huomasin sen tänään. Menin siis uuteen ihmeelliseen postiautomaattiin meidän kaupassa. Se repi multa himmeät rahat. Kamala kone. No mutta, nyt saa kaverit ystävänpäiväylläreitä. :)
Sit tulin kotiin, tein jotain hyvin turhaa todennäkösesti ja sit tein ruokaa. Tein tomaatti-mozzarellapiirakkaa, joka oli kyllä hyvää. Tein kahella ohjeella, toisella pohjan ja toisella päällisen. Mut se päällinen ei musta hyytynyt tarpeeks ja mozzarellaa olisi saanut olla enemmän, mut tuli kuitenkin hyvää. Tässä kuva:

Voin laittaa ohjeenkin, jos jotain kiinnostaa.

Meille tuli Vilin kaveri Lucas syömään. Ne sitten jotain leikki sen niiden ruokatauon, välillä kinasteli kyllä. Mä laittelin pyykit kuivamaan ja tein jotain turhaa taas, en muista.
Pojat meni kouluun, mä kirjotin kirjettä, joka ei muuten vieläkään ole loppu. Selitin mun au pair -kaverille mesessä suomenkielen pisimmästä sanasta. Tiesittekö muuten, että ruotsissa on sana, jossa on 130 kirjainta? Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranläggningsmateriel-underhållsuppföljningssystemdiskussionsinläggsförberedelse-arbeten eli Pohjois-Itämeren rannikkotykistön lentotiedustelusimulaatiolaitteiston materiaalihuollon seurantasysteemikeskustelun lausuntovalmistelutyö. No, nyt tiedätte. Kaikkea sitä oppii Wikipediasta.
Sitten hain pojat, Vili teki läksyt ja meni Lucasille leikkimään. Mä leikin Allanin kanssa tunnin Teletappifiguureilla. Allan oli ihan intona, kun jaksoin niin kauan leikkiä sen kanssa ERITTÄIN toistuvaa leikkiä. 'Nyt tää Pai taas menee piiloon.' Just niinkuin Teletapeissa. Tosin kyllä sit tunnin jälkeen täyttyi mitta ja aloin keskittyä enemmän rubiikin kuutioon kuin Laa-Laaseen ja Tiivi-Taaviin.
Sitten me syötiin ja nyt oon tässä. En mennykään tyttöjen kanssa ulos, koska me lähetään huomenna viim. klo 12 Les Diableretsiin, joten eipäs siinä ois paljoa nukuttu, jos olisin taas ollut neljän aikaan kotona. Joten vietän koti-illan ja tylsistyn. Meille tulee tosin kai kohta vieraita, että ehkä löydän jotain viihdettä vielä. :D

3 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Toivotan onnea alamäkihiihtelyyn!
Toivottavasti säästyt suuremmilta kuhmuilta ja muilta onnettomuuksilta!

Anonyymi kirjoitti...

heeei:) tunnenpas aupairpeheesi:) ootko viihtyny siellä? Mää asuin pari vuotta sitten siinä lähellä,Thoiryssä vuoden ja olin viime kesän siellä taas. Benainit pyys mua nyt kesäksi, mutta en päässyt siihen ajankohtaan. Tulen kuitenkin myöhemmin nyt tulevana kesänä tulen myös sinne:) niitten aikaisempi aupair, Ellu tulee sinne ilmeisesti nyt kesällä? Tunnetko miten paljon aupaireja sieltä Genevestä? Terv. Essi :)

Laura kirjoitti...

Kyllähän mä susta nyt oon kuullu! :) Jep, kuulin, ettet pääse. Juu, Elina tulee tänne mua tuuraamaan kesälomaksi. :) Tunnen joo jonkun verran auppareita. Varmaan sellasen 20 aupparin kanssa oon hyviä kavereita ja tuttuja sit on joku ehkä 50. :P
Tuutko kesä auppariksi? Tervetuloa! :)