sunnuntai 31. elokuuta 2008

Vilin synttärijuhlapäivä

Njoo. Tänään oltiin kaikki vähän möks möks, koska Vili oli kiivenny perjantaina sähkötolppaan ja tehny muutakin typeryyksiä. Kaikki oli vähän väsyneitä ja pinna oli kireellä, joten eipä ollut kovinkaan hilpeä päivä.
Kaikki vähän ilahtu, kun Vilin kaverit tuli juhlimaan. Juhlat meni hienosti ja Vili sai paljon lahjoja. Pääasiassa Legoja. :P
Illalla käytiin vielä ajamassa Vilin sirkuskouluun Sarkun kanssa, koska se alkaa huomenna.
Muuta ihmeellistä ei tänään tapahtunutkaan.
Huomenna sitten enemmän tekstiä taas.
Hyvää yötä!<3

lauantai 30. elokuuta 2008

Tänään oli ihana päivä. Ensin kun heräsin, vietiin ensin Sarkku Satignyn juoksukisoihin, vietiin Sarkun ja PY:n vanhat sukset osto- ja myyntiliikkeeseen ja sen jälkeen mentiin PY:n ja poikien kanssa Ranskaan taas ostoksille. Sain ihanan suklaahippuleivän tai jonkun sellaisen. <3
Lounaalla käytiin Ranskan puolella McDonaldsissa. Täällä Mäkit on ihan erilaisia kuin Suomessa! :o Sieltä sai kaikkea hienoa, kuten kokolihapihvillä varustetun ciapatan ja croque monsieureita! Voitte kuvitella minut, junttisuomalaisen siellä suu auki tuijottamassa ruokalistaa. Päädyin kuitenkin (ylläri ylläri) BigMaciin. Ensi kerralla lupaan syödä jotain coolimpaa!
Sen jälkeen vietiin ruuat kotiin, Sarkku tuli juoksukisoista ja söi, ja PY korjasi kaikkien polkupyöriä. Kaiken tämän jälkeen lähdettiin takaisin Satignyyn poikien juoksukisoihin. Vili juoksi todella hyvin, mutta Allan loukkaantui verisesti siitä, että oli koko juoksun viimeinen. Yritettiin koko köörin voimin piristää Allania, mutta Allan ei edes halunnut 'lahjaa', jonka kaikki osallistujat saivat. (Vilin ja Allanin lahja oli jumppapussi, kaksi hattua, värikynät ja avainnauha.)
Kun tultiin kotiin, PY ja Sarkku uivat hetken ja sitten lähdettiinkin jo Bernex'n pyörällä, koska siellä on tänä viikonloppuna Country Music -festivaalit. Matka kesti varmaan 45 min, vaikka sen taittaisi helposti 20 minuutissa. Allan kiukutteli (koska oli väsynyt) ja ei tahtonut/jaksanut polkea.
Iiris tapasi meidät siellä festareilla. Kierrettiin aluksi sitä aluetta Benainien kanssa, jonka jälkeen eriydyttiin. Festareilla oli kaikkea jenkkiläistä, kuten hampurilaisia, sähköistä rodeota, tiipii-telttoja, isoja rekkoja, stetsoneita, drinkkejä, oluita, inkkarikrääsää, jousiammuntaa jne. Aivan mahtava kylätapahtuma! Suomessa ei ole mitään vastaavaa ja Bernex on todella pieni paikka! :o
Ostin Sheriff-rintamerkin olkalaukkuuni ja Amour, c'est... -kirjan (siis sellaisen Rakkautta on... -kirjan ranskaksi). Rintamerkki maksoi 5fr ja kirja 2fr (koska se oli vanha, ja myynnissä kirpputoripöydässä). Koko hoito maksoi minulle ehkä 15fr eli noin kymmenen euroa. :)
Tultiin kotiin joskus varmaan seitsemän aikaan, mentiin uimaan, suihkuun ja nyt istun tässä. Sarkku leipoo Vilin synttärikakkua huomisiin juhliin ja PY... tekee jotain jossain. Pojat ovat jo sängyssä. :)
Bonne Nuit, tout le monde! :) (Tai jotain...)

Ensimmäinen poskipusu! IhQ!

Nonniin. Elikkäs eilen... Ei tapahtunu bloggaamisen jälkeen oikein mitään. Splätziä tai Spältziä tai jotain sellasta syötiin päivällisellä. Jotain saksalaista (?) herkkua. Tosi hyvää, vähän kuin pastaa, muttei kummiskaan.
Tänään heräsin 9.00 ja ehkä 9.02 soi ovikello ja postejoonimies toi paketin. Se on muuten hassua, kun täällä on aina sama posteljooni. Mutta joo, juoksin siis innoissani alas, koska odotan pakettia Arimolta. No ei, Vili ja PY sai molemmat paketin, ja mä en saanut. No, ehkä sitten ensi viikolla.
Söin sitten masentuneena aamupalaksi corn flakeseja, jotka ei maistunu yhtään niin hyvältä kuin ennen. Pojat ja Sarkku oli syöneet kaikki jugurtit, joten en saanut syötyä vakioaamupalaa eli mysliä ja maustamatonta jugurttia. (Kannattaa kokeilla, siihen jää koukkuun.)
Ruuaksi keitin nuudelia, lämmitin kokonaisen kanan ja ratatouillen. Ihan jees, aika tylsää ja tavallista. Voisin haluta tehä jotain kunnon ruokaakin välillä. Mutta joo, Alexandre tuli meille syömään (myöhemmin selvisi, ettei pitänyt tulla). Ruokailu olikin melkoinen hulabaloo, kun kolme poikaa kikatti kissalle, joka hyppi pöydillä. Arvata saattaa, minulla meni ensin hermot kissaan ja sitten hermot siihen, että poikien ruokailu kesti tyyliin tunnin.
Sitten melko pian Vili meni kouluun ja minä tein pojille välipalaksi pieniä omenapiirakoita (, jotka onnistuivat mainiosti!). Sitten vein pojat kouluun ja lähdin itse naisten jumppaan koulun isoon jumppasaliin.
Se sitten osoittautuikin ihan mahtavaksi rääkiksi. Maksoin heti jouluun saakka tuntini. 30 frangia neljältä kuukaudelta, kerran viikossa tajutonta hikirääkkiä. Naurettava hinta!
Sitten tulin suihkuun (sen jälkeen kun sain sekoiltua sen maksamisen kanssa englanniksi) ja sitten meninkin jo hakemaan poikia.
Syötiin piirakat ja Vili lähti leikkimään metsään, jonne hän on kavereidensa kanssa tehnyt majan. Ja Allan leikki Alexandren kanssa junaradalla. Oli siis hyvin helppoa au pairille. :)
Kuuden jälkeen Alexandren äiti tuli meille ja minä sitten yritin olla ystävällinen ja tarjota hänelle juotavaa ja jutella. Juttele siinä sitten toisen kanssa, kun itse et osaa ranskaa ja toisen englanti on vähän niin ja näin... Muutamalla epämiellyttävällä tauolla selvittiin.
Sarkku ja PY tulivat sitten jonkun kollegansa kanssa ja juotiin sitten rose-viiniä ja syötiin pikkupurtavaa. Oh, ja kun kollegan (luultavasti) tytär tuli hakemaan häntä, tytär antoi minulle poskipusuja! (: Olin ihan otettu. Minusta se on niin hieno tapa ja vihdoin joku teki minulle niin.
Alexandre jäi äitinsä kanssa syömään ja meillä oli ruokana spagettia, koska huomenna on Satignyssä juoksukilpailut, joihin Allan, Vili ja Sarkku osallistuvat. :)
Ja sen jälkeen ei sitten tapahtunutkaan muuta kummallista, kuin että täytettiin PYn kanssa mun oleskelulupahakemus ja PY maksoi mun palkan. :)
Huomenna tosiaan mennään juoksukisoihin ja myös country-festareille Bernex'en. :)
Kauniita unia kaikille!<3

torstai 28. elokuuta 2008

Nonniin...

Elikkäs. Eilen mulla oli vapaata. Ei oikein tapahtunu mitään ihmeellistä, päivällä Allan taas oli tosi väsyny ja itki ja marisi, sitten Sarkku oli sen kanssa tiukkana ja laitto sen nukkumaan. Allan nukkukin sitten jonkun varmaan kolmesta neljään tuntia.
Päiväruuaks me syötiin tacoja. Tällön oli parhaillaan menossa Allanin itkukonsertto, joten se siitä ruokailusta.
Illalla mä näin Iiriksen, neljännen suomalaisen au pairin, johon oon tutustunu täällä. Iiris on tosi mukava. :) Toivottavasti tapaan hänet uudestaan. Mutta se on täällä vaan jouluun saakka... :/ Tapasin hänet vasta klo 19 illalla, joten olin vasta aika myöhään kotona, puoli yhdeltätoista.
Seikkailin siis S-bussilla Satignyyn, sieltä junalla Geneveen ja samaa reittiä takaisin. Olin aika ylpeä itsestäni, kun osasin kaikki.
JA illalla, kun tulin kotiin ja menin keittiöön syömään, arvatkaa mikä oli tällä kertaa keittiön ikkunalla! KYLLÄ. Kiitäjä. Mä alan voida pahoin, kun nään niitä. Sarkku nauro, kun kerroin siitä hyökkäilevästä yksilöstä ja sano, että mä oon niin valovoimainen, että ne tykkää musta.. :D
Tänään syötiin lounaaksi täytettyjä munakoisoja. Lapset varmaan vihaavat mun ruokaa, kun Sarkku käskee mun tehdä kaikkea tollasta... :D Myös yksi naapurin poika oli meillä syömässä, kun hänen isänsä oli käyttämästä toista lasta lääkärissä.
Nojoo. Nyt oon päivätauolla. Pojat pääsee taas neljältä. Huomenna meille tulee Allanin paras kaveri, Alexandre kylään. Joten ajattelin tehdä huomenna välipalaksi omenapiirakan. :) Jos joku vaan ei syö kaikkia omenoita ennen huomista. Voisin piilottaa ne... :D
Jeps, huomiseen!

tiistai 26. elokuuta 2008

Hahhaa! Tänään olen ajoissa!

Tänään oli suoraan sanottuna aika rankka päivä. Heräsin 9.00 (nam<3)
Hain pojat koulusta ja siitä alkoivat ongelmat. Vili haukkui Allania ja Allanin kaveria Alexandrea koko matkan koulusta kotiin. Kotona sitten Allan pulttasi, mutta onneksi se tuli nätisti syömään (ehkä koska tänään ei ollut pihviä :D). Vili päätti sitten heittäytyä hankalaksi ja ei halunnut syödä Allanin kanssa samassa pöydässä. Päätin, etten joka päivä ala pomppimaan poikien pillin mukaan ja venkslata ruokailun kanssa, elikkäs en suostunut. Vili ei ottanut kuuleviin korviinsa varmaan viiteentoista minuuttiin, että pitäisi tulla syömään.
Noh, vihdoin ne molemmat sitten lopulta söivät ja ihan nätisti. Mutta ruuan jälkeen Allan ja Vili alkoivat tapella. Vili haukkui Allania, ja (kuten Sarkku sanoi) Allan on sanallisesti heikompi, joten Allan ottaa sitten aina nyrkit käyttöön. Lopulta tilanne johti siihen, että Allan heitti Viliä kohti puupyssyllä. Suutuin ihan totaalisesti, ensinnäkään tavaroita ei heitetä ja toisekseen se heitto meni muutaman kymmenen sentin päähän ulko-oven lasista ja Vilin päästä. Vili lähti itkien kouluun, eikä odottanut minua ja Allania. Allan oli tosi känkkänä, mutta pakotin hänet kouluun.
Onneksi pojat oli melko kiltisti, kun pääsivät koulusta neljältä. Mutta sitten tätä tilannetta setvittiin Sarkun ja PY:n tullessa kotiin. Pojat itkivät ja halasivat lopulta toisiaan. :) Rangaistukseksi pojat vuorotellen vievät kaikki astiat koneeseen viikon ajan. Mahtava rangaistus minusta, auttaa mua aika paljon.. :D Ja nyt poikien pitää silmän räpäytyksessä totella minua tästä lähin... ;)
Vielä en tiedä, onko kylppärissä kiitäjiä, kun en ole vielä käynyt suihkussa. Eli kiitäjäraportti tulee huomenna aamulla.
Iltaruuaksi meillä oli taas splätziä tai spältziä tai jotain sellasta. Vähän niinkuin pastaa, mutta ei oikeastaan. Ihan hyvää. Söin myös ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen sinihomejuustoa. Syötävää, mutta en tajua, miksi joskus olin siihen niin hulluna. No, kai jos siitä saa aina migreenin, niin halut haihtuu... :D
Mutta näin tänään. Huomenna on vapaapäivä ja lähden varmaan poikien ja Sarkun kanssa aamulla lääkäriin ja kauppaan. :)
À demain!

Kiitäjävapaa päivä!!<3

Tänään oli sitten ensimmäinen 'normaalihko' päivä. Allanilla ja Vilillä siis alkoi tänään koulu.
Heräsin 9.00 herätyskelloon ja söin rauhassa aamupalaksi mysliä, rusinoita ja maustamatonta jugurttia.
Hain pojat koulusta lounaalle 11.30. Lounaaksi tein pihvejä ja vehnää ruuaksi ja jälkiruuaksi oli Vilin synttärikakun jämät. :) Allan skitsahti, kun näki, mitä ruokaa on. Se ei selvästikään tykkää lihasta. Tai ainakaan pihvistä. Sitten kun sen mielentilan sekottaa Vilin suunsoittoon niin soppa on keitetty. Mutta hyvin siitä selvittiin, pojat sitten söivät eri pöydissä.
Vililtä oli jotkut kartat ja verbikirja hukassa, ja niitä sitten etsittiin vuorostaan itkun kanssa ruuan jälkeen. Kartat löytyi, mutta verbikirjaa ei. Kai Sarkku sitten etsi sen nyt illalla, toivottavasti.
Sitten pojat jo menivätkin takaisin kouluun.
Päivätauolla kävin Bernex'ssä kaupassa. Oli vähän vaikeuksia löytää sinne, mutta onneksi oli kartta mukana.
Iltapäivällä, kun pojat pääsivät koulusta, menin tietysti hakemaan pojat. Siinä tapahtui pieni sekaannus Allanin ja Alexandren (Allanin bestiksen) kyläilyjen kanssa, mutta siitä selvittiin.
Kun tultiin kotiin, Allan piirsi formulalautapelin, jota me sitten pelattiin kahdestaan, kun Vili leikki ulkona. Sen jälkeen Allankin meni ulos, ja minä istuin pihalla lukemassa Saatana saapuu Moskovaan. Vili löysi yhteensä kahdeksan neliapilaa tunnin sisään.
Sitten tuli Sarkku ja PY. Iltaruuaksi syötiin lasagnea.
Äsken kävin suihkussa, eikä kiitäjän kiitäjää sisällä! Mutta ulkona oli, kovasti ne lasin läpi pyrki sisään. Yöks. En avannu ikkunaa, vaikka kuinka koputtivat. Hiton mönkiäiset.
Jep, nyt menen sitten nukkumaan. Alkaa olla jo aika tööt olo.
Hyvää yötä kaikille!

maanantai 25. elokuuta 2008

Perun sanani.

Mennessäni eilen pesemään hampaita bloggauksen jälkeen, arvatkaa mikä oli vessassa? Kyllä, kiitäjä, ja se oli ihan skitso. Se hyökkäili mun päälle. Päätin tästedes laittaa illalla vessan ikkunan kiinni.

Anteeksi, olen selvästi laiskistunut.

Yritän parantaa tapani ja kirjottaa tästedes päivittäin. :)

Lauantai:
Kävin Genevessä tapaamassa muita suomalaisia au paireja. Tapasin Niinan, Sallan ja Mariannan. Olivat kaikki tosi kivoja. Olin porukan nuorin, joten saa nähdä mitä tästä tulee, tuleeko meistä kavereita, mutta ainakin kivaa, että on nyt jotain ihmisiä, joiden kanssa hengailla.
Käytiin ensin Niinan kanssa syömässä pienessä pastaravintolassa ja kierreltiin kauppoja (tuhlasin ihan liikaa rahaa, vaikka ostinkin vain kaikkea tarpeellista!). Sen jälkeen tavattiin Salla ja Marianna ja käytiin Rhônen varrella kahvilla. Sitten kierrettiin vähän Geneveä ja lähdettiinkin jo kotiin.
Meille oli sillä aikaa tullut vieraita, PY:n ja Sarkun vanha työkaveri perheineen. Aika mielenkiintoinen perhe, äiti on kuulemma 51 ja niillä on kaksi vietnamista adoptoitua poikaa, jotka molemmat on maksimissaan 8 vuotiaita. Luultavasti nuorempiakin. Äiti on saksalainen ja isä ranskalainen. Ne jäivät meille yöksi. Iltaruuaksi syötiin jotain PY:n tekemää (ymmärtääkseni Jetrolta opittua) patasysteemiä, joka oli tosi hyvää.

Sunnuntai:
Tänään on ollut ihan unelmapäivä. Ihana auringonpaiste.
Aamulla vietiin Vilille sänkyyn kakku, koska hänellä on synttärit tänään. Laulettiin ja Vili sai lahjaksi vaikka mitä, mm. yksipyöräisen.
Sen jälkeen syötiin aamupalaa, jonka jälkeen PY, minä, Vili, Allan ja se perhe mentiin Ranskaan markkinoille. Nyt oli kuulemma melko pienet markkinat (totta), koska ranskalaiset on vielä lomalla. Ostettiin makkaroita ja vihanneksia.
Sitten muut meni kävelylle, kun minä ja Sarkku otettiin aurinkoa. Ehkä jopa rusketuinkin hiukan...
Lounaaksi meillä oli lammasta, kesäkurpitsoja ja maissia grillattuina. Ihan jees. :)
Sen jälkeen vieraat lähti ja minä juttelin Sarkun kanssa, kun se leikkasi nurmikon ja kirki kukkapenkkejä.
Nyt istun kasvonaamio naamalla bloggaamassa. :)

Huomenna pojilla alkaa koulu. Eli ensi viikolla alkaa hieman normaalimpi päivärytmi. Ja helpompi tottakai. Tosin vielä ensi viikolla pojilla ei ole harrastuksia.

Sitten haluaisin jakaa kanssanne asian, joka painaa mieltäni joka ilta mennessäni suihkuun. Täällä on jotain älöttäviä kiitäjiä, jotka tunkee meidän kylppäriin. On ollu vaan kaksi iltaa (tänään oli toinen) täällä, jolloin kylppärin ikkunalaudalle ei ois ollu sellasta. Mua ällöttää ne, joten tapan sen aina joka ilta, koska en halua, että se hyökkää mun päälle, kun oon suihkussa. Joka ilta tapan sellasen ja seuraavana päivänä siellä on uus. Toivottavasti ne häviää jossain vaiheessa. Eikä se voi olla se sama ötökkä, koska heitän sen raadon aina vessanpyttyyn. Mutta aina se on samassa paikassa....

Joo, näihin kuviin ja näihin tunnelmiin....
Hyvää yötä.

lauantai 23. elokuuta 2008

Eilen en jaksanu enää blogata, kun tajusin, että olin unohtanut tehä sen. Anteeksi tästä.
Eilen... Ei tainnu tapahtua mitään kummallista, koska en muista. Paitsi väärinkäsitys PY:n kanssa. Mun ranska tosiaan on järkyttävää... Kävin La Postessa avaamassa tilin, sen muistan. Se täti siellä kehu mun passia kauniiksi. Muuta en sitten oikein tajunnukkaan... :D
Huomenna tapaan toisen suomalaisen au pairin, Niinan. Mukavaa saada ystäviä. :)
Tänään Allan sai itkupotkuraivarin ennen ruokaa. Sitten se söikin mitä ihmeellisemmillä tavoilla (ärsyttääkseen minua). Kirjaimellisesti työnsin sen sitten ruuan jälkeen ylös sänkyyn lepäämään. Sen jälkeen Allan olikin jo paremmalla päällä. Paitsi sai se raivarin Dominollekin, kun ne palat aina kaatu, ennenkun Allan sai sen valmiiksi saakka. Minua vaan nauratti, kun se tuskaili niin kauan niiden kanssa eikä antanut auttaa...
Vili oli tänään tosi nätisti, lueskeli puoli päivää ainakin Asterixeja ranskaksi. :)
Me katottiin tänään myös videota, koska satoi. Jotain ranskalaista, melko tylsä oli musta.
Ja meille tuli vieraita, en vieläkään tiiä, ketä ne oli. Jotain entisiä naapureita ymmärtääkseni. Ne vaan tunki tänne, ja sanoivat olevansa täällä 10 minuuttia. Olivat ainakin tunnin minusta... Sotkivat ja lähtivät. Mies ja kaksi poikaa. :D Ainoa hyvä puoli oli, että se mies puhui hitaasti ranskaa, mä ymmärsin 90% siitä, mitä se sano.
Hauskinta tässä päivässä oli, kun me mentiin leikkipuistoon koko kööri (siis vieraat mukaan lukien) ja joku pojista astu mun varpaille. Sanoin 'au, mun varpaat!' ja se mies toisti sen. Kuullosti ERITTÄIN huvittavalta, kun joku umpiranskankielinen sanoo 'au, myn värppäät' ja hokee sitä vähän aikaa. :D
Nojoo, on mullakin köyhä elämä.
Sarkku tuli tänään kotiin. Oli ihanaa puhua jonkun kanssa suomea. Tai, voi PYn kanssakin voi puhua, mutta se ei ymmärrä kaikkea. Pitää aina miettiä, että mitä sanoo. :) Tuli heti mukavampi olo, kun tuntuu, että joku tajuaa ja kuuntelee.
Nojoo. Taas sekava bloggaus. Tätä se tekee, kun kirjottaa ajatuksenvirtaa 23.40 yöllä...

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Ötökkäpäivä

Eilen manasin sitä kun Allan heräs klo 8. No, tänään heräsin 7.30 JA MOLEMMAT OLI JO HEREILLÄ! >.<
Syötiin aamupala ja tehtiin kortti Vilin kaverille, jolla oli siis tänään synttärijuhlat.
Lounaaksi syötiin tomaattikeittoa, jossa oli pieniä aakkosmakarooneja seassa. Jetron blogista tutuksi tullut sosekeittoaikakausi on siis alkanut! :D
Sitten me jo kiirehdittiinkin sinne synttärijuhlille. Vili onneksi muisti reitin kokonaan, vaikka PY pelottelikin.Tosin olisin minäkin sen muistanut johonkin asti. Selvisin hengissä! :o
Me mentiin synttärijuhlien ajaksi Allanin kanssa läheiseen leikkipuistoon. Olin 3 tuntia auringossa ja paloin selästä, decolteesta ja käsivarsista. Jesh. Mm. leikittiin hippaa, kokeiltiin kaikkia vemputtimia siellä puistossa, tehtiin hiekkakakkuja pituushyppypaikalla (, jossa sain farkkujen sisään hiekkaa), syötiin eväitä ja kerättiin jotain kamalia punasia koppiaisia purkkiin.
Sitten haettiin Vili synttäreiltä. Se oli saanu sieltä hirveen määrän karkkia, jotka se kiskas menemään tossa päivällä. :P Onneksi minä ja Allan päästiin osingoille...
Sen jälkeen ollaankin koko päivä kateltu niitä ötököitä purkissa. Allan yrittää saada niitä munimaan ja parittaa niitä toisten koppiaisten kanssa. Me otettiin myös kaks heinäsirkkaa kiinni, mutta eihän ne oo yhtään niin mielenkiintoisia kuin koppiaiset. Nyt ne odottaa huomista terassilla purkissa. Yök.
Iltaruuaksi syötiin PYn tekemää kanaa ja simpukoita. Simpukat oli aika jänniä, en oo ennen syöny sellasia kokonaisia. Melko mauttomia ja kummallisia. Niissä on kuulemma sairaan paljon kolesterolia. Mitä järkeä syödä mautonta kolesterolia? En ymmärrä. :D Jälkkäriksi oli jotain mansikka-melonijutskaa, ihan hyvää. :)
Huomenna joudun puhumaan ensimmäistä kertaa OIKEASTI ranskaa. Menen avaamaan pankkitilin La Posteen. Onneksi Vili on mukana, se voi tulkata, jos tipun totaalisesti kärryiltä.

tiistai 19. elokuuta 2008

Tänään olikin melko samanlainen päivä kuin eilen, ehkei vaan niin voimia kuluttava.
Heräsin 8.00 herätyskelloon ja kun astuin ovesta ulos, Allan olikin jo vessassa. Jee, siis en saanut aamullakaan yhtään hengähtää. :P
Aamulla me siivottiin lelut ja käytiin La Postessa ostamassa postikortteihin merkit. Eli nyt on matkalla kortit lähimmille immeisille. Muut saa myöhemmin, kun muistan ostaa lisää maisemakortteja... :D
Mitäs muuta. Tänään syötiin lounaaksi pastaa ja lohta ja iltaruuaksi tonnikalatomaattikastiketta ja couscousia (Vili auttoi ruuanlaitossa illalla :) ). Mulla alkaa olla jo ikävä perunoita (voitteko kuvitella?). En ole vielä kertaakaan täällä ollessa syönyt perunoita. En edes tiedä, onko meillä niitä jääkaapissa... Voisi kai huomenna katsoa. Huomenna taitaa muutenkin olla jämiensyöntipäivä. On jos minkänäköistä purkkia ja purnukkaa jääkaappi täynnä.
Tänään vaan ei uitu ja satoi vettä. Siksi PY antoi meille luvan katsoa DVDltä joku lastenelokuva. Allan ja Vili valitsi elokuvan nimeltä 'Utelias Vili'. Ihan miellyttävä. Siinä ei tapahtunu mitään surullista.. :D
Vili kiusasi Allania koko päivän. Se oli aika rasittavaa, koska Allan sitten aina alkaa itkeä ja Vili huutaa. Ja Allanilla oli vielä aika luova päivä, se keksi kaikkia 'hauskoja' leikkejä ja Vili aina tuli pilaamaan ne.
On muuten hassua, kuinka pienestä lapset innostuu. Allan köytti narun kiinni aitaan ja laittoi ilmapalloon narun ja teki lenkin siihen naruun. Sitten se pujotti sen pallon siihen pitkään aidassa olevaan naruun ja katsoi, kuinka se pallo meni alas pitkin sitä narua. Ja Allan leikki tätä puoli tuntia, olisi varmaan leikkinyt kauemminkin, ellei olisi alkanut tuulla todella kovaa.
PY tuli kotiin joskus seittemän aikaan. Sitten me syötiin ja pelattiin UNOa ja Scrabblea ranskaksi. Se taitaa olla ihan vakiopeli au pairien kanssa täällä. Hävisin kyllä ihan selkeästi. Mutta ehkä siihen saattaa olla syynä se, etten ole natiivi niinkuin PY. :D
Ainiin. Huomenna mun pitää ajaa Vili sinne synttäreille. Melkein jo unohdin. >.> Vähän ahdistaa, kun en muista yhtään sitä reittiä. Pitää opiskella se huomenna kartasta ja lähteä niin ajoissa, ettei haittaa vaikka eksyy. :D Pitää myös tehdä eväät mulle ja Allanille, kun me odotetaan Viliä siellä lähellä leikkipuistossa sen aikaa, kun Vili on juhlimassa.
Join muuten tänään ensimmäistä kertaa Calvadosta (en ole varma kirjoitusasusta). Se on kuulemma tehty omenoista ja siellä, mistä PY on kotoisin, juodaan paljon sitä. Varsinkin kai kahvin kanssa. Ihan hyvää se oli, aika vahvaa vaan. :)
Kohta pitää taas mennä nukkumaan, niin jaksaa herätä taas kahdeksalta riehumaan... *huoh*
Tuli ehkä maailman sekavin bloggaus mutta samapa tuo. :)

maanantai 18. elokuuta 2008

*huoh*

Tänään olikin melko rankka päivä. Olin siis ensimmäistä kertaa kolmistaan poikien kanssa. Aikamoista säätöä oli kyllä. Vili ja Allan kiusaavat jatkuvasti toisiaan, ja minulla meinaa mennä hermo, kun koko ajan joku kiljuu. Muuten meni kyllä ihan hyvin. Paitsi Allanilla ja Vilillä meni molemmilla jotain silmiin illalla yläkerrassa. En tiedä, tuliko se vanhasta patjasta vai mistä, mutta Allan alkoi yhtäkkiä karjumaan, että silmiä kirvelee. Puoli tuntia Allan jaksoi itkeä ja hieroa silmiä, vaikka kuinka yritin kieltää. Ja ohi se meni sillä, mitä ehdotin jo heti ensimmäisenä: älä hiero silmiä. Kummaa kyllä oli, että molemmilla pojilla oli sitten silmät aivan punaisena. Kai niihin meni jotain pölyä tai jotain, mene ja tiedä.
PY tuli kotiin joskus kuuden jälkeen kai. Sen jälkeen ei ookaan oikein mitään tapahtunu, syötiin ja olen vaan jutellut Arimon kanssa mesessä.<3 Ikävä on nyt jo aivan järkyttävä, viiden päivän jälkeen ja lokakuuhun pitäisi kestää...
Noh, mutta näin täällä. :)

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Eilen en voinukaan kirjottaa illalla, kun meillä ei toiminu netti.
Meillä on saksalaisia vieraita, PY:n ja Sarkun vanha työkaveri vaimoineen (ymmärtääkseni näin) on täällä. En mä ihan kokonaan oo saksaa unohtanu, kyllä mä varmaan puolet ymmärsin. :)
Hm... Eilen oli Allanin synttärijuhlat, täällä oli 8 poikaa ja yks tyttö vieraina. Yks osas suomea, joten oli jopa yks lapsi jota mä ymmärsin! :D Tehtiin tosi hieno kakku, Allan, minä ja Sarkku koristeltiin se. Ohjelmassa oli pahvilaatikkorakentelua, aarteenetsintää ja uintia. Ainakin. :)
Mua huvittaa, koska oon nyt jo syöny ja juonu lähes kaikkia ranskankirjan clicheitä. L'Oranginaa, Carambarseja ja gâteau du chocolatea eli suklaakakkua (en varmaankaan osannu kirjottaa kaikkia kökköjä oikein noiden kirjainten päälle...). L'Orangina on tooosi hyvää, se on niinku Jaffaa mutta siinä on hedelmälihakökköjä. Nams<3
Sen jälkeen me leikittiin Allanin saamilla leluilla ja katottiin valokuvia ja mentiin aikasin nukkumaan (mä menin, koska netti ei toiminu eli ei mesetystä :D).
Tänään heräsin puol kymmenen ja kun astuin ovestani ulos, kuulu kauhee TÖMPS ja BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH. Menin ylös kattomaan ja Allan oli tippunu tuolilta selälteen. :S Taisi sattua pientä. Onneksi se itku meni nopeesti ohi, kun puhalsin. Pian PY ja Sarkkukin heräsi. Oli kuulemma historiallinen hetki, oli ensimmäinen sunnuntai, jolloin au pair oli niiden kanssa yhtä aikaa aamupalalla. :D Heh, rikon ennätyksiä jo nyt! ;)
Sitten me käytiin Sarkun kanssa 14km lenkillä, minä pyörällä ja Sarkku juosten. Sarkulla on järkyttävän hyvä kunto, se juoksi koko matkan paitsi yhen ylämäen (mä olin pyöränkin kanssa jo ihan tarpeeks kuollu). Käytiin jossain vähän ylempänä, sieltä oli tosi upeet maisemat. Paaaljon viinitarhoja. :)
Sen jälkeen syötiin ja käytiin PY:n kanssa autolla kattomassa, minne mun pitää viedä Vili keskiviikona kaverinsa synttäreille. Täällä on aika kummalliset nopeusrajotukset musta, saa ajaa keskimäärin 20km/h enemmän tunnissa kuin Suomessa vastaavalla tiellä. PY raukka, se oli varmaan ihan tuskastunu, kun ajoin niin hiljaa. :) Katotaan muistanko enää keskiviikkona ollenkaan, minne mun piti ajaa... Noh, Vili kuulemma muistaa ainakin osan matkaa. Onneksi, ei sitten ainakaan olla ihan hukassa.
Sitten meile tulikin jo nuo vieraat. Ei siis oo kauheesti ehtiny tänään tapahtumaan. Mutta ihan mukava päivä on ollut, ei ole kovin lämmintä, mutta paljon lämpimämpää kuin Suomessa silloin, kun lähdin. :)

perjantai 15. elokuuta 2008

Toinen päivä Sveitsissä :)

Sain tänään matkalaukun! Mahtavaa! Ei ollu kadonnu muuta, kun mun ihana tätä varten ostettu matkalaukun kiristysremmi. :( No, kai niitä saa uusia. Harmittaa vaan, koska se oli ihan uus.
Tänään kävin ostamassa surkealla englannin sekaisella ranskallani bussikortin, tai se on kyllä julkisten kulkuvälineiden kuukausikortti, mutta jostain syystä sitä kutsutaan bussikortiksi. Kävin myös seikkailemassa Geneven keskustassa ja löysin sattumalta ainoan tuntemani Geneven nähtävyyden, eli tietysti Jet d'Eaun. Kävin myös Starbucksissa kahvilla (ihan vain Arimon kiusaksi <3)>
Vilillä ja Allanilla oli tänään leirin päätösjuhla. En oikeastaan ymmärtänyt mitään siitä muminaranskasta, jota ne lapset puhui. Pitäisi opetella muuten jotain hienoja fraaseja, joita vois viljellä, kun tapaa uusia ihmisiä. PY ja Sarkku on niin kohteliaita, että tuntee olonsa juuri niin töykeäksi, kuin suomalaiset aina on...
Ainiin, ostin kaikenlaista älytöntä. Sveitsiläisiä ällöttäviä turistikortteja (musta ne on kaikkialla niin patrioottisen ällöttäviä, niin päätin valita täältäkin ällöttävimmät) ja Arimolle spesiaalin kortin. ;) Lisäksi ostin webcamin, jotain shampoita ja muita tylsyyksiä. Ja ranskankielisen Ellen (josta oppii jotain tosi järkevää naissanastoa), joka ei muuten ole läheskään niin hyvä kuin britti-Elle.
Allanin kanssa pelattiin jotain kalapeliä ja aasipeliä. Nyt Benainit on saunassa, niin sain aikaa kirjoittaa. :) Nyt odotan vaan, että PY ja pojat tulee pois, niin mäkin pääsen. :) Ois ihan kivaa käydä kunnolla pesulla ja vaihtaa vaatteet... Oon ollu kaks päivää näissä samoissa ja on ihan kauhee olla...
Sunnuntaina me mennään (tai en tiiä kuulunko joukkoon, mutta Sarkku ja pojat ainakin menee) kattomaan Sisu-kisua. :) Se on varmaan ihan ruikku vielä, vaan pari viikkoa.
Nojoo. Eiköhän tää ollu tässä. Huomiseen varmaankin! :)

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Huomenna Sveitsiin!

Noniin. Tästä alkaa au pair -vuoteni julkinen päiväkirja, elikkäs blogi. :)

Alkaa jo jännittää. Laukut on pakattu (enää kannettava puuttuu) ja kaiken pitäis olla mukana. Yllätyksekseni laukun paino oli sallituissa rajoissa! :o Ihmeitä tapahtuu!

Tänään näin viimesen kerran parhaat kaverini ja poikaystäväni Arimon. Aika haikeaa oli, mutta pianhan me jo nähdään uudestaan. :) Lokakuussa pääsen sitten kahdeksi viikoksi lomalle Suomeen.

Huomenna lähtee siis lento Geneveen 8.05 Helsinki-Vantaalta. Tuskaa, joudun siis heräämään jo n. klo 4 aamulla. En tiedä, kuka älykääpiö keksi varata aamulennon... >.>

Yyh, pitäisi puhua ranskaa huomenna. Taidan jatkaa pari viikkoa sitä ´oui, pardon?´-linjaa. Noh, katsotaan :D Jospas sitten huomenna tulisi enemmän tekstiä.